Melkein kahdeksan kuukautta tätä kesti. Nyt kuitenkin lopetan. En tarkoita ettenkö edelleen tarvitsisi tätä terapiaani - kirjoittamista - mutta tällä foorumilla sen aika on minun osaltani ohi.*****
Lupasin kertoa ketkä tätä blogia ovat seurailleet (kun kerran kerta kyselinkin), mutta muistiinpanot siitä statistiikasta ovat jo ehtineet hävitä jonnekin mistä en niitä löydä. Sen muistan, että yllätyin tiedosta, jonka mukaan suurin osa ihmisistä, jotka lueskelivat juttujani kun niitä vielä aktivisemmin kirjoitin, ovat minua vanhempia. Ketään alaikäistä ei ainakaan ilmoittautunut, muttei myöskään yhtään yli kuusikymppistä, vaan 35-50-vuotiaat naiset muodostivat enemmistön tiedusteluuni vastaajista. Edustettuna oli koko Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta, mutta ehdoton enemmistö kertoi asuvansa pääkaupungin tuntumassa.
*****
Jotkut teistä eivät ole masentuneita, enää tai koskaan olleetkaan, vaan vaikkapa depressiosta kärsivän/kärsineen omaisia. Ne, jotka sanoivat tuntevansa masiksen myös henkilökohtaisesti, olivat useimmiten hakeneet ammattiapua vaivoihinsa ja onneksi sitä myös saaneet. Poikkeuksiakin valitettavasti oli. Minunkin pitäisi taas kohta tavata lääkäriä; sitä aikaa en vain ole saanut tilattua, seuraavan psykologin kyllä. Ja oikeaan terapiaan pitäisi päästä ensi vuoden alkupuolella -
*****
Ehkä kaikkein suloisinta "terapiaa" ovat eräät ihmiset, joille pystyy kertomaan lähestulkoon kaikki asiansa jos siltä tuntuu. He ovat kuitenkin nimenomaan ystäviä (ei lääkäreitä), ja siinä roolissa hyviä!
*****
Ilahduin tähän mennessä viimeisistä kommenteista kovin. Minulle saa kirjoittaa edelleen sähköpostitse (depressiivi@gmail.com tai muuhun osoitteeseeni, jos olen sellaisen antanut). Itse kirjoitan varmasti joku päivä joillekin täällä vaikuttaville, kuten J:lle ja S:lle (ihanaa että olet tyytyväinen uudessa ympäristössä!).
*****
Lopuksi kertosäe pikku laulusta, joka on viime aikoina usein tullut mieleen:
*****
mitä meistä tuleekaan
minne elämä kuljettaa
paljon sitä mitä toivoin
ei koskaan tapahtunutkaan
ja paljon sitä mitä pelkäsin
nurkan takana todellakin odotti
mitä meistä tuleekaan
minne elämä kuljettaa
...
*****
Terapian Punainen pipo kuulostaa melankoliselta ja onkin sitä. Mutta toisaalta: Sinun laulusi voi päättyä myös hyvin.
*****
Miksipä ei voisi?
