Viimeinen

Melkein kahdeksan kuukautta tätä kesti. Nyt kuitenkin lopetan. En tarkoita ettenkö edelleen tarvitsisi tätä terapiaani - kirjoittamista - mutta tällä foorumilla sen aika on minun osaltani ohi.
*****
Lupasin kertoa ketkä tätä blogia ovat seurailleet (kun kerran kerta kyselinkin), mutta muistiinpanot siitä statistiikasta ovat jo ehtineet hävitä jonnekin mistä en niitä löydä. Sen muistan, että yllätyin tiedosta, jonka mukaan suurin osa ihmisistä, jotka lueskelivat juttujani kun niitä vielä aktivisemmin kirjoitin, ovat minua vanhempia. Ketään alaikäistä ei ainakaan ilmoittautunut, muttei myöskään yhtään yli kuusikymppistä, vaan 35-50-vuotiaat naiset muodostivat enemmistön tiedusteluuni vastaajista. Edustettuna oli koko Suomi Ahvenanmaata lukuunottamatta, mutta ehdoton enemmistö kertoi asuvansa pääkaupungin tuntumassa.
*****
Jotkut teistä eivät ole masentuneita, enää tai koskaan olleetkaan, vaan vaikkapa depressiosta kärsivän/kärsineen omaisia. Ne, jotka sanoivat tuntevansa masiksen myös henkilökohtaisesti, olivat useimmiten hakeneet ammattiapua vaivoihinsa ja onneksi sitä myös saaneet. Poikkeuksiakin valitettavasti oli. Minunkin pitäisi taas kohta tavata lääkäriä; sitä aikaa en vain ole saanut tilattua, seuraavan psykologin kyllä. Ja oikeaan terapiaan pitäisi päästä ensi vuoden alkupuolella -
*****
Ehkä kaikkein suloisinta "terapiaa" ovat eräät ihmiset, joille pystyy kertomaan lähestulkoon kaikki asiansa jos siltä tuntuu. He ovat kuitenkin nimenomaan ystäviä (ei lääkäreitä), ja siinä roolissa hyviä!
*****
Ilahduin tähän mennessä viimeisistä kommenteista kovin. Minulle saa kirjoittaa edelleen sähköpostitse (depressiivi@gmail.com tai muuhun osoitteeseeni, jos olen sellaisen antanut). Itse kirjoitan varmasti joku päivä joillekin täällä vaikuttaville, kuten J:lle ja S:lle (ihanaa että olet tyytyväinen uudessa ympäristössä!).
*****
Lopuksi kertosäe pikku laulusta, joka on viime aikoina usein tullut mieleen:
*****

mitä meistä tuleekaan
minne elämä kuljettaa
paljon sitä mitä toivoin
ei koskaan tapahtunutkaan
ja paljon sitä mitä pelkäsin
nurkan takana todellakin odotti
mitä meistä tuleekaan
minne elämä kuljettaa
...
*****
Terapian Punainen pipo kuulostaa melankoliselta ja onkin sitä. Mutta toisaalta: Sinun laulusi voi päättyä myös hyvin.
*****
Miksipä ei voisi?

Toipilas

Tämä maalaus on kuulunut suosikkeihini pienestä pitäen. Olen nähnyt sen ensimmäistä kertaa jonkin kirjan sivuilla enkä suinkaan museossa, mutta vaikuttava se on silti ollut aina. Tyttönen toipuu -

*****

Minä hyräilin tänään siivotessani (myös veskit viemäreineen, eli siis ihan kunnolla). Oli siis hyvä olo, vaikka tein jotain äärimmäisen ärsyttävää. Siinä samalla mietiskelin myös tätä blogia, joka on nyt ollut tauolla. En ehkä jatka, ainakaan pitkään.

*****

Näiden rivien kirjoittaminen oli ensin elintärkeää, sitten hyödyllistä ja lopulta pääasiassa kivaa. Minulle, siis. Lukijoiden palautettakaan en suinkaan ole unohtanut, ja koska lupasin sanoa jotain myös taannoisesta kyselystäni, tulen sen vielä tekemään.

*****

Tällä hetkellä pääasiallinen työni on työnhaku, mutta opintojakaan en ole jättänyt. Moni asia on syksynkin osalta auki, mutta se ei varsinaisesti ahdista. Huonot ja hyvät olot tuntuvat vaihtelevan melko normaalisti, ja vaikka energiaa ei vielä tuhlattavaksi asti olekaan, tunnen nousevani koko ajan ylöspäin.

*****

Voisin jopa sanoa olevani onnellinen. Kaikesta huolimatta ja osaksi juuri siksi.

Väliaikatiedote

Tää outoa on, tätä ymmärrä en... Kun vielä "hetki" sitten tuskailin nettiriippuvuuttani, ja sitten huomaan, että oloni on parempi ilman sitä. Toki aion pitää nettiyhteyden kotonani jatkossakin, mutta ainakin tällä hetkellä vain käytännön syistä, joihin kuuluvat lähinnä sähköposti ja pankkipalvelut.

*****

Ehkäpä tuuli taas kääntyy joku päivä, mutta juuri tällä hetkellä jopa tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu turhalta. Teen sen, ettei kukaan huolestuisi, sillä siihen ei ole tarvetta.

*****

Eilen kävin juttelemassa lääkärille (psykiatri). Diagnoosi on edelleen sama, mutta onhan oloni parantunut huomattavasti siitä, mitä se jossain vaiheessa oli: elämäntilanteeni epävarmuuden huomioonottaen voin henkisesti suorastaan hyvin! Tahtoisin olla töissä siinä vaiheessa, kun hiukan pidennetty sairaslomani loppuu. En kuitenkaan voi tiettää, mitä suorittamispakko minulle tekee. Siksi painiskelenkin kaikenlaisten elämänsuunnitteluun liittyvien kysymysten kanssa, sillä ilman motivaatiota siihen mitä ikinä teenkin, mistään ei varmasti tule mitään.

*****

Vaan ehkäpä innostus alkaa löytymään. Se ei tunnu yhtään mahdottomalta. Asiaan vaikuttaa myös tuoreehko, kaunis ihmissuhde<3

Pikku breikki

Olen riippuvainen tietokoneesta! Huomasin tämän tosiseikan, kun omani päätti kieltäytyä yhteistyöstä lauantai-iltapäivästä alkaen (tätä tekstiä kirjoitan kuvan kissan kotona eli isin ja äidin työpisteeltä). Eilen aamulla luin normaalit sähköpostit, tarkistin pankkitilin saldon ja tallensin koneelleni pari valokuvaa. Jossain vaiheessa lähdin kauppaan ja sammutin läppärin. Takaisin kotiin palattuani laitoin sen uudelleen päälle, sillä olisin halunnut kirjoittaa piiitkän viestin eräälle ystävälle - eikä mikään onnistunutkaan.

*****

Kone tervehti minua virheilmoituksella, jonka mukaan joku sovellus (sekava kirjain- ja numerorykelmä) on alustettu väärin, ja vastasipa tähän ilmoitukseen sitten OK:lla tai sulkemalla sen, kone ei tämänkään jälkeen tee muuta kuin näyttää taustakuvaani; en saa esille käynnistysvalikkoa, pikakuvakkeita tai yhtään mitään. Taikasana control-alt-del tuo käytettäväksi jonkun ohjelmienhallintajutskan, joka ei sitten toimi! Eikä toimi myöskään se hätä-CD (tai mikään muukaan levy tai tikku tai kortti), jonka pitäisi elvyttää koko systeemi tarpeen vaatiessa. Pitänee kiikuttaa nelivuotias kannettavani huoltoon. Tähän asti sen on toiminut kaikin puolin hyvin.

*****

Jos en saa tehtyä tätä huomenna, korjaus saa odottaa sitä seuraavaan viikkoon saakka, sillä ensi viikolla lähden pienelle reissulle. Samasta syystä en ehkä kirjoittele tännekään mitään (mahdolliset ja aina toivotut kommentit voinen tarkistaa ihanan ystäväiseni koneelta).

*****

Onneksi PC:n puute toi mukanaan jotain hyvääkin: illalla juttelin puolitoistatuntisen puhelun, josta jäi tosi hyvä mieli, ja jota ei ehkä olisi soitettu, ellei sähköpostini olisi ollut käyttökelvoton kotoani käsin. Kivan tyypin kaunis ääni on kuitenkin jotain muuta kuin merkityksellisimmätkään merkit ruudulla -

*****

Hän osaa muuten kirjoittaa - iltaöinen ystävä - kuten moni muukin näitäkin tekstejä tarkkaileva tuttuni. Siksi on joskus häkellyttävää huomata, että eräiden mielestä minä omaisin saman taidon. Kun itseään tulee aina verrattua niihin vielä lahjakkaampiin! Silti olen iloinen siitä, että tämä "mitätuleemieleen -tyylini" kelpaa. Kohteliaisuudet piristävät aina mieltä, sitäpaitsi(^^).

*****

Nyt vaikenen noin viikoksi. Kohta alan kirjoittaa sille, jolle piti eilen, ja ehkä myös muille, mitä ennen pitää käydä yläkerrassa tarkistamassa talon uusin tulokas, gerbiili nimeltään Nougat. (Tämän hetken eläinjoukko koostuu siis kahdesta kisusta Kimet ja Isabella, pitkäkarvapupusta Leonis ja tuosta gerbusta, joka kävikin juuri tässä - söpö on ja kovin kesy - pikkusiskon entisten kasvattien jälkeläinen.)

*****

Halauksia ja aurinkoisia ajatuksia seuraavaan sepustukseen saakka, toivottelen, tällä hetkellä hyvinkin hyväntuulisena ja jostain syystä toiveikkaana.

Aurinko ja kuu

Kuu on surullinen. Sehän on rakastunut aurinkoon, mutta saa tyytyä vain heijastamaan sen valoa. Ilman aurinkoa kukaan ei tietäisi, että kuu edes on.
*****
Aurinko valaisee päivän, kuu hopeoi yön. Se tyytyy romantisoimaan rakastuneiden hetkiä, kun ei koskaan saa sitä, ketä itse kaipaa.
*****
Mutta kuu ei itke. Vai itkeekö se silloin kun kukaan ei näe? Ei se myöskään naura; aurinko nauraa aina. Kun se joskus pääsee samalle taivaalle suuren valon kanssa, kukaan ei välitä sen haljusta heijastuksesta. Se saa loistaa vain ollessaan yksin.
*****
Auringon ja kuun kohdatessa - vaikka eivät ne oikeasti tapaa - jommasta kummasta näkyy vain varjo, ja se toinenkin peittyy.
*****
*****
*****
Kuva äsken päättyneestä pimennyksestä (täällä päin maailmaa vain osittainen) on ystäväni Stacyn ottama (kuten myös pikkukuva minusta sivun laidassa laiturilla). Otsikon alta löytyy lisätietoja taivaankappaleista kiinnostuneille.

Äidin syntymäpäivä

Meitä sanotaan samannäköisiksi. Joskus joku on tunnistanut minut äitini tyttäreksi nähdessään minut yksin, ensimmäistä kertaa koskaan. Se on kivaa. Jonnekin neljä-viisivuotiaaksi asti ajattelin, että äitini on maailman kaunein nainen.
*****
Olemme täsmälleen saman pituiset sekä samaa mallia muutenkin. Joskus tuudittaudun liikaa ajatukseen, että en varmaankaan liho helposti kun ei kerran äitikään, joka sentään on saanut monta lasta ja tykkää makeasta... Minä en kuitenkaan liene aivan yhtä onnekas.
*****
Äiti on myös iloinen. Hän hymyilee niin paljon, että monet ihmiset eivät kai usko, että hänelläkin on huolia. Omat murheet on hyvä kertoa äidille, joka ymmärtää. Pienempänä, jos koulussa sattui olemaan ankea päivä, ajatus kahvikupposesta päivän kuulumisia kertoen - äidille tietenkin - rauhoitti mieltä.
*****
*****
*****
Kun synnyin, äitini oli johtavassa asemassa. Hän kuitenkin päätti jättää pestin ja siirtyä "tavalliseksi työntekijäksi", jotta voisi keskittyä kasvavaan perheeseen. Koska me lapset olemme syntyneet suunnilleen kahden vuoden välein, äitiyslomat ovat mahdollistaneet sen, että pikkukoululaisena sain useimmiten tulla kotiin, jossa odotti lämmin vanhempi. Vasta aikuisena, kumppanin lasten iltapäivähoitoja järjestellessä olen tajunnut, miten paljon turvaa tuo onkaan tuonut omaan lapsuuteeni.
*****
Joka ikisenä syntymäpäivänäni, niillä hetkillä kun olen nähnyt päivänvalon, äiti lähettää tunteita pursuavan tekstiviestin, joka saa kyyneleet silmiini. Murkkuikäni pahimpina vuosina hän oli se ihminen, jonka suusta sain kuulla olevani kaunis. En sitä toki uskonut, mutta hyvältähän tuo tuntui aikana, jolloin tuli seisoskeltua peilin edessä kauneuskirurgiaa vakavasti miettien.
*****
Jossain vaiheessa teini-ikää lainailin aika paljon äidin vaatteita. En kuitenkaan niitä kukkakuvioisia, joista hän kovasti pitää - siinä mielessä makumme ovat erilaiset. Kukkamekkoja tai ei, romantikkoja taidamme olla molemmat: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja kuulunee ikuisesti parhaimpiin katselumuistoihini (sen kanssa samaan aikaan TV:stä taisi tulla jotain muuta ja "tärkeämpää", sillä minä ja äiti jouduimme viettämään keskiviikkoiltaisen tunnin yläkerran pikkutelkkarin äärellä).
*****
*****
*****
Lapset tykkäävät äidistä, siis myös "vieraat lapset", ja hän heistä. (Sama täällä.) Muita perimiäni ominaisuuksia: äiti ei ole intohimoinen kokki (mutta osaa tehdä maittavaa tavallista ruokaa; isäni muuten on kokki). Hän ei harrasta puutarhanhoitoa eikä käsitöitä, mutta on meillä silti ollut puutarha, ja minulla vauvana äidin neulomia pukineita. Hän on musikaalinen, osaa soittaa ja laulaa (meillä on samantyylinen ääni, paitsi äidillä mielestäni kivempi, ja molemmat olemme alttoja eli sellaisia "kuorolaulajia"; lapsiensa joukkoon kuuluu myös soolosopraano ja bändipoika). Äiti on aamu-uninen ja hänellä on kielipää.
*****
Tänään äiti on oman äitinsä luona; me näemme huomenna.
*****
Hän kuuluu edelleen maailmani kauneimpien naisten joukkoon.

Aamun avaus

Tekisi mieli kirjoittaa, mutta toivottua tekstiä ei synny: ajatukset eivät jalostu luettavaan muotoon. Kirjoitan siis siitä etten kykene kirjoittamaan siitä mistä tahtoisin...? En.
*****
Sen sijaan haluan kertoa, että sinä olet tärkeä ihminen.
*****
*****
*****
Kun aloitin blogin, tarkoitukseni numero yksi oli uskaltaa sanoa ääneen: "Olen masentunut". Toinen ideani liittyi siihen, että tarvitsin uutta ajanvietettä, josta kykenen innostumaan ja johon tiesin pystyväni (noina maaliskuisina päivinä tämä ei ollut itsestäänselvyys monenkaan tekemisen kohdalla). Lisäksi arvelin, että kirjoittamalla purkautuminen toimisi terapeuttisesti, ja että saattaisin tekstieni kautta kohdata myös muita, joilla on tai on ollut samanmoisia mutkia matkallaan.
*****
Kaikki on toteutunut, ja enemmän. Se, etten pidä vain omaa, yksityistä päiväkirjaa, tuo asioiden mietintään uuden ulottuvuuden, sillä usein on pakko pysähtyä ajattelemaan, mitä voin ja haluan itsestäni paljastaa. Ennen kaikkea on mielenkiintoista pohtia, miksi jonkun asian haluaa jättää kertomatta mutta toisesta, ehkä yhtä arasta aiheesta on valmis avautumaan. Muita ihmisiä olen kohdannut myös. Se, että juuri sinä luet tätä tekstiä, tuntuu hienolta, kauniilta ja kannustavalta.
*****
Olen iloinen kommenteista, joita viime päivinäkin on tullut. Muutamat sanat ovat maistuneet suloisille kuin suklaa ja virkistäneet kuin viileä juoma pysähtyneessä helteessä, pehmentäneet päivänvaloa joka paljastaa pienimmätkin tahrat, tai hävittäneet harmituksen hajun.
*****
*****
*****
Kaikkein kutkuttavin juttu saa säilyä salaisuutena vielä tovin, ehkä enemmänkin. Kunhan itse selvitän, mitä se oikein merkitseekään, kuinka paljon ja syvästi .
*****
(Hymyilevä haikeus, sekavan sokeriset sanat...)

Sanat suustani

Etana, etana, näytä sarves: onko huomenna pouta?
*****
En voi tietää. Mutta voi, kuinka toivonkaan!
*****
"Tuntuu hyvältä ja oikealta tuntea. Ja hyvältä myös kertoa siitä."

Ärsyttää

Että olen 'depressiivi'. (Ei se ole oikea sana, ei sitä tarvitse alkaa käyttää!)
*****
Että kerroin siitä kellekään. Olisi vaan pitänyt pysyä hiljaa ja odottaa... Kunnes ihmiset alkavat kysellä, että olenko enää olemassakaan kun en pidä yhteyttä, milloin ajattelin pitää kesäloman (kun eivät tietäisi etten pystynyt pitämään edes työtä) tai mitä tavoitteita minulla on ensi lukukaudelle yliopistossa. Millosse gradu? Seurusteletko taas? Voisitko tulla lastenvahdiksi että me saatais omaa aikaa kun ei olla oltu yhdessä missään sitten viimejonkun?
*****
Nyt kelpaan skidivahdiksi vain vanhempieni talouteen, omille pikkusisaruksilleni, jotka ovat jo niin vanhoja, että vahtijan työksi jää valvoa että kotiin tullaan ajoissa, ettei valvota koko yötä ja ettei talossa ole ylimääräisiä kavereita kun käydään petiin.
*****
*****
*****
Etten osaa olla. Fiksu. Analyyttinen. Järkevä.
*****
Kirjoittelen mitä mieleen tulee, kun mieli ei suostu asettumaan tasolle, joka tuottaisi jotain tietämisen arvoista. Ajatuksissani on monia ideoita. Ja kyllä ne sieltä vielä tulevat, ulos... Muttei ihan vielä. Enkä tiedä milloin. Ja se rassaa!
*****
*****
*****
Että en tahtoisi tunnustaa olevani tuo tuossa ylhäällä.
*****
Vaikka juuri sitä tahdon tahtoa: Sanoa, mikä olen juuri nyt. Rehellisesti, pelkäämättä, toivoen että joku arempi saisi rohkeutta sanoista joita kirjoitan.
*****
Ja että joku muu tajuaisi, että masennus on sairaus, mutta että siitä voi parantua.
*****
*****
*****
Minä tahdon olla oikea minä taas!!!

Nukkumatin kesäloma

Unettoman yön kunniaksi tein tällaisen kuvakaappauksen, jonka idean sain täältä. Ainakin toteutukseni on ihka impulsiivinen, täysin vaiston varassa, ilman ainuttakaan analyyttistä ajatusta aamupäässäni.
*****

Vastaa kysymyksiin etsimällä vastaukset Googlen kuvahaun avulla. Valitse kuva kuvahaun ensimmäisiltä sivuilta. (Googleen kirjoitetaan siis oma vastaus, ei kysymystä!)

*****

1. Ikäsi seuraavana syntymäpäivänäsi?

Tsekkasin viime vuoden kalenterin. Kuunpimennyspäivä on varustettu isolla huutomerkillä (valmistelin jotain puhetta). Samalla sivulla lukee myös: "kirjalista", "referaatti" ja, "osta farkut".
*****
2. Minne haluaisit matkustaa?

Kei miam, ne midonam. Milloin menen tiedä en... Eksän lasten kanssa pitäisi joku päivä matkustaa. He eivät koskaan ole nähneet isänsä maata. Mutta ensin pienille on saatava Suomen passit. Isin ura oppositiossa estää hänen palaamisensa kotimaahan ikuisesti, ja suomessa syntyneet joutuvat odottamaan kansallisuutta ilmeisesti samasta syystä -
*****
3. Lempipaikkasi?

Kansalliskirjasto on lukupaikka, ajattelupaikka, ja minulle ennenkaikkea rauhoittumispaikka (puhelinkin on pakko luovuttaa eteissäilytykseen). Lisäksi se on hurjan hieno.
*****

4. Lempitavarasi?

Tylsä vakivastaus namitoteutuksella. Oi luovuutta (^^)...
*****
5. Lempiruokasi?

Kokeilin hakusanalla 'lohiruoka', ja sain vastaukseksi viinisuosituksia. Tämä onkin 'Salmon Dish'.
*****
6. Lempieläimesi?

Pupusen otan kaveriksi vielä joskus (lapsuudenkodissa niitä oli useita). Sille pitää kumminkin olla aikaa, sillä minun mielestäni kani ei kuulu häkkiin suurinta osaa elämästään.
*****
7. Lempivärisi?

*****
8. Tämänhetkinen tunnetilasi?

*****
9. Kulkuneuvosi?

Kerroin jo mitä tein, tai olin tekemättä, viime viikonloppuna (kyssät kymppi ja yytoo utelivat siitä). Skippailen ne; pääni ei toimi - ei enää. Voihan aamu!

*****

12. Keneltä näytät?

Päättäkää te kumpaa muistutan enemmän, jos kumpaakaan. Aurinko paistaa jo.
*****
Taidan ottaa torkut.

Lista

Tiedotus numero yksi: lisäsin sitten blogilistan linkkeihini kuten lupasin (sieltä löytyy ihan mielenkiintoisia tapauksia kun vähän viitsii etsiskellä).
*****
Kakkonen: Vastatkaa kyselyyni oikeassa ylänurkassa. Aikaa on tämän kuun loppuun. Teen tuosta jonkunlaisen yhteenvedonkin sitten, mutta lähinnä kerään tietoja vain oman kiinnostuksen vuoksi. Silti: tututkin voivat vastailla (kuten joku on jo tehnyt, minkä näin palautelomakkeesta; muuten en erota yksittäisiä ihmisiä toisistaan).
*****
Palautteesta puheenollen, tykkään tosi kovasti kun saan postia joltain sellaiselta, jota en oikeasti ole tavannut, mutta joka on lukenut tätä tarinointia ja ottaa yhteyttä sen vuoksi. Kanssabloggarit ovat aivan ihania ja jokainen kommenttinsa kaivattu, puhumattakaan joidenkin lähettämistä sähköposteista. Kaikkiin yksittäisiin "moikivablogi" -viesteihin en ole muistanut vastata, mutta useimpiin reagoin kyllä, ja eräänkin ihmisen kanssa on alkanut varsin mielenkiintoinen kirjeenvaihto, josta ainakin minä saan paljon ajattelunaihetta ja uutta energiaa.
*****
On tullut muutamia toiveita, joita olen pyrkinyt toteuttamaan. Yleensä en mainitse siitä mitenkään erikseen, mutta ketä koskee, tietää kyllä. Tämän tekstin otsikko on 'Lista'. Sen mukaisesti siis edetään. Laadin koosteita sellaisista asioista, joihin mielestäni liittyy jotain erikoista ja jotka siis liittyvät minuun, nykyisyyteen tai menneisyyteeni. Olkaapa hyvät!
*****
(Kaikista kohdista saa lisätietoa kysymällä. Harkinnanvaraiseksi jää vain se, vastaanko täällä "kaikille" vaiko vain sille, joka tahtoo tietää.)
*****
*****
*****
KODIT. Olen asunut 15:ssä talossa, joista seitsemässä yhdessä vanhempieni kanssa, kahdessa kumppanin kera, kahdessa kumppanin ja hänen lastensa kanssa ja neljässä yksin (mukaan ei ole laskettu taannoista oleskeluani ystävän luona). Kodeista 10 on sijainnut kahdessa eri kaupungissa ja loput pikkukunnissa. Yksi talo oli ihan maalla (lähimpään kauppaan oli seitsemän kilometrin matka). Taloista 10 on ollut kerrostaloja, kolme rivareita ja kaksi omakotitaloja.
*****
Lapsuuden suosikkini on uusi rivitalo Jyväskylässä. Lähellä järveä ja metsää. Viimeiset ajat ennen kouluunmenoa, kivat kaverit... Aikuisuuden asunnoista tykkään eniten juuri tästä nykyisestä.
*****
KAVERIT. Nykyiset ystävät ja tutut ovat Suomen lisäksi kotoisin Iranista, Irakista, Kongosta, Kamerunista, Gambiasta, Nikeriasta, Etelä-Afrikasta, Ghanasta, Italiasta, Unkarista ja Kiinasta. Ghanan kaveria (kenet olen tavannut vain sillä visiitillä jonka aikana myös tutustuimme) lukuunottamatta kaikki asuvat Suomessa, Suurin osa tässä kaupungissa. Parhaat ystäväni kuuluvat tähän porukkaan.
*****
Entisiä läheisiä on esimerkiksi Espanjassa, Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Tsekissä, USA:ssa, Tunisiassa, Marokossa ja Kroatiassa.
*****
SUHTEET. Kolme vakavaa aikajärjestyksessä: Avioliitto ollessani 18-22 (nyt olemme kavereita, emme enää kovin läheisiä). Avoliitto, kolme hänen lastaan, 22-25 (suhde jatkuu edelleen ystävyyden muodossa). Ns. vakava seurustelu, 25-26... loppu sotkua, itkua, parkua, epäselvää vedätystä. Suhteiden väliin mahtuu aikaa, esimerkiksi avioero on laskettu vasta virallisesta erosta, vaikka harkinta-aikanakaan emme enää olleet yhdessä. Seuraava suhteista ei koskaan ole vaikuttanut edellisen loppumiseen (tosin avioliiton loppuun vaikutti eräs lyhyt mutta intensiivinen ihmissuhde, josta ei täällä sen enempää. Eikä se ollut ainoa syy!).
*****
Minua on (vakavasti) kosittu neljästi. Kaksi kertaa sanoin joo. Eikun yhdesti; sitä, jonka kanssa menin teininä naimisiin, kosin minä. Nyt täytyy olla yksin. Täytyy löytää Itse. Ettei sama rata jatkuisi.
*****
SISARUKSET: Niitä on 10. Seitsemän siskoa ja kolme veljeä. Tarkemmin: Viisi biologista täyssisarusta (kolme tyttöä, kaksi poikaa) joista minä olen vanhin. Yksi minua vanhempi biologinen siskopuoli. Neljä sijaissisarusta, ei sukua (kolme tyttöä ja yksi poika). Nuorin syntymäsisaruksistani on nyt 14-vuotias neiti. Omat vanhempani ovat siis muidenkin muksujen sijaiskasvattajia.
*****
ERIKOISIN syömäni ruoka(: lampaan aivot (hyvää). Tavallinen syötävä jota en ole maistanutkaan: mikään riista.
*****
*****
*****
Elämässäni on ollut paljon muutosta. Yksi on kuitenkin pysynyt samana ihan aina: lempivärini on ikuisesti ollut sininen, sellainen vaaleahko taivaan väri. Äitini on keksinyt selitykseksi sen, että hän puki minua sinisiin mekkoihin kun olin vauva (kuva ylhäällä).

H ö m p p ä ä

Eräänä iltana en saanut unta. Päätin syventyä blogilistaan. Löysin muotiblogeja. Kuten hänet ja hänet.
*****
Aluksi ajattelin (niinkuin muutamat ystäväni juuri nyt) että voi mitä pinnallisuutta, pikkutyttöjen typeryyttä...! Kunnes aloin lukea noista kokeneemman blogikirjoittajan sivustoa hiukan tarkemmin.
*****
Ensinäkemältä hän on vain ulkoisesti kaunis nuori nainen, joka varmasti ajattelee juuri näin myös itse. Hänen harrastuksiaan on selvästi 'vaatteet ja tyyli'. Hän kiinnittää paljon huomiota siihen miltä näyttää, sekä luultavasti myös siihen, miltä muut näyttävät. Pinnallinen pimatsu?
*****
Ehkä. Minä kuitenkin luin pidemmälle ja huomasin, että hänen uniikki persoonansa pukkasi esiin varsin pian. Eikä se ollut yhtään ruma. Itse en vaatteilla koreile, mutten myöskään allekirjoita sanontaa, jonka mukaan vain "rumat" tekevät niin. Loppujen lopuksi tämä tyttönen - sekä tuo toinen jonka ylle linkkasin - lienevät huolettoman onnellisia. Eikä onnea, iloa tai innostuneisuutta ole maailmassa koskaan liikaa.
*****
Toki toivon, että muotimuksutkin voisivat osoittaa osan rahoistaan johonkin hyväntekeväisyyteen, joka edesauttaa ihmisten selviytymistä ylipäätään hengissä. Enkä aio aloittaa muotiblogia, tänään tai ikinä (niin suuri identiteettikiriisi tuskin on mahdollinen). Mutta vaikkei noita kenkiä tai sukkia (mistähän nekin on???) pidetäkään lempifarkkujen kanssa - kuvan jalat ovat omat.
*****
Jatkossa en edelleenkään aio esitellä vaatekaappiani, meikkikokoelmaa(?) tai kenkähyllyä, mutta kehutaan nyt vähän: Tänään käytin 44,55 euroa soppailuun. Sillä rahalla hankin
*****
laukunkengätvyönrintsikatkolmetpikkuhousutjahiuslenkkejä.
*****
Aika hyvin minusta. Kaupasta, ei kirpparilta (^^).

Aamuja, päiviä

Suunnilleen tämä kuva piirtyy verkkokalvoilleni kun aamuisin avaan silmät. Kaikki on vielä tyhjää: ikkunalauta kaipaa kukkasia, samoin nurkka nojatuolin takana. Ja tuo punainen mytty tuolilla on siis verhot (ne eivät ole rypistyvää sorttia, ja kaipaavat seurakseen vielä samanmoiset mustat ja valkoiset).
*****
Tänä aamuna heräsinkin jopa - no, aamulla. Sekainen unirytmi saattaa alkaa tasoittumaan. Sängystä ylöskömpimisen jälkeen aloitin päivän kuten tavallisimmin teen: Tarkistan sähköpostit ja muut internetin ihmeellisyydet samalla, kun juon kolme kuppia kahvia (tilkalla maitoa tai kermaa, ei sokeria). Tänä aamuna olin saanut kolme kivaa viestiä ja pari virallista. Sen jälkeen alan hitaan pukeutumis-meikkaamis-kampaamis-operaation, kunhan olen ensin tarkistanut sään (katsomalla ikkunasta, mitä kadulla kulkevilla ihmisillä on päällään). Hitaus johtuu puhtaasti hitauden ilosta, ei siitä, että valitsisin vaatteeni muotilehden opastuksella tai lataisin naamaani kilokaupalla kosmetiikkaa. Sallin kuitenkin verkkaisuuden itselleni, sillä inhoan stressiaamuja jolloin on oikeasti kiire, ja nautin näistä lomapäivistä, kun ei ole.
*****
Sitten yleensä lähden jonnekin. Tänään kirjastoon sekä kiertelemään kauppoja (katsastamaan esimerkiksi ikkunaverhoja ja hämähäkkejä). Pian pitää paneutua tylsiin paperihommiin ja soittaa ystävälle, joka suunnitteli saapuvansa viikonloppuvisiitille. Toivottavasti ei ole tullut mutkia matkaan tai muutoksia aikatauluun. Jossain vaiheessa kirjoitan, sähköposteja tai jotain ihan muuta niinkuin nyt.
*****
Tällaista tänään. Vielä laiskan leppoisaa. Pään sisällä vain välillä myllää niin mallikkaasti, ettei siltä tunnu.
*****
*****
*****
Jälkikirjoitus. Kamerani päivyri on sekaisin, sillä aution lukunurkkaotoksen päivämääräksi tuli 30. kesäkuuta 2003. Mietin sitten mitä touhusinkaan tuolloin. Muistin että: Avioeroilin. Suunnittelin eromatkaa Keski-Eurooppaan eksän kanssa (kaikkein pahimmat tappelut oli jo käyty, mutta jotain jäi sille reissullekin, josta kaikesta huolimatta tuli ikimuistoisen ihana). Vietin aikaa niiden vaihto-oppilaiden seurassa, joihin olin tutustunut edellisellä lukukaudella yliopistossa. Kaveerasin myös eksän siskon kanssa, joka yllättäen osoittautui silloisen masennuskauteni parhaaksi tukihenkilöksi. En osannut olla yksin kotona, vaan muun seuran puutteessa saatoin istuskella tuntikausia kahvilassa lueskellen lehtiä. Ympäröivät ihmiset toivat turvaa, vaikken edes tuntenut heitä.
*****
Olin 22. Siitä on vain viisi vuotta.

Edit edelliseen

Nysse blogilista sanoi että kasikyt lukijaa viikossa. Lähempänä totuutta jo.
*****
(Mademoiselle T: Pikku Prinssiä ymmärrän toki myös ranskaksi. Eräs käyttökelpoisista lauseistani onkin, Pourriez-vous me l'écrire? Kauniita unia!)

Sydämiä, sääntöjä ja statistiikkaa

Sydämiä lähetettävänä: HELVIHANNALLE, joka antoi Summerblog-tunnustuksen (pistin nuo tunnarit ihan sivuni alalaitaan, mikä ei tarkoita etten arvostaisi niitä), sekä kesäisiä jutustelevalle AAMULLE ja jätskiherkkujakin kokkaavalle JACK BAUERILLE. Kaksi viimeksimainittua ovat siis oikeutettuja laittamaan tuon kunniakuvan - pistetääs se nyt tähänkin kohtaan sitten - blogisivulleen ja jakamaan jälleen viidelle. Jos siltä tuntuu.

Minä taas laistan "säännöistä" kun välitin tämän vain kahdelle... Muistutankin siis, että kaikki linkkaamani blogit tuolla reunassa ovat tutustumisen arvoisia, ja miksei myös kesäisiä!
*****
Säännöt. Ne ovat joskus tosi tärkeitä, mutta usein eivät. Itsessäni olen huomannut toistuvan tavan kyseenalaistaa kaikki säännökset vähintään kerran, minkä jälkeen jotkut niistä tuntuvat edelleen järkeviltä ja toiset eivät yhtään. Silti monia rajoituksia täytyy toki noudattaa, ihan omankin tyytyväisyyden vuoksi (vastavirtaan kun on kovin vaikea uida), mutta monesti mietin, että jos useammat ihmiset miettisivät perusteita tekemisille, joita tehdään vain "koska niin kuuluu tehdä" ja huomaisivat, etteivät perusteet ehkä olekaan riittävät - voisi virta vähitellen kääntyä uuteen suuntaan.
*****
Pikkuasioiden kohdalla sääntöjen rikkominen voi joskus olla jopa kivaa - olettaen tietenkin, ettei siitä seuraa haittaa kenellekään. Minä kunnostauduin tässä esimerkiksi sairaalassa:
*****
Osastolla sai keittää kahvia milloin mieli. Se piti kuitenkin juoda ruokasalissa ja vieläpä tietyllä puolella ruokasalia, ei oleskelunurkkauksessa missä oli sohva, lehdet ja TV. Syy tähän oli sairaala-apulaisen, siis hänen joka myös siivoaa, mukaan se, että ennen kahveja sai vapaasti kuljettaa huoneisiin, minkä seurauksena lattialle läikkyi turhan monta juomatippaa. Myös niitä sohvia yritettiin suojella kahvien kaatumisilta.
*****
Ymmärrettävää. Sohvasääntöä en kuitenkaan tiennyt (sitä ei lukenut missään eikä kukaan sanonut mitään ennen tuon mukavan työntekijän kanssa juttelua), joten ehdin nauttia monet aamukahvit sanomalehden seurassa pehmeässä nojatuolissa kenenkään puuttumatta asiaan. Huvittavaa oli kuitenkin se, että sama sääntöjä selvittävä siistijä kertoi keinon viedä kahvikuppi huoneeseen kiertotietä niin, ettei tarvinnut kulkea kanslian ikkunan ohi. Niinpä minulla olikin jossain vaiheessa huoneen ikkunalaudalla ainakin kolme tyhjää kuppia - eikä niistäkään kukaan mitään sanonut. Tätä konettakin oli paljon kivempi käyttää kahvin kanssa(^^).
*****
Muut potilastoverit olivat muuten ihmeissään, kun kerroin kysyneeni lupaa läppärin raahaamiselle sairaalaan ja vielä sain sen. Joku sitten tsekkaili koneeni avulla omatkin sähköpostinsa. Kerroin blogialoituksestani myös omahoitajalle, joka kertoi kurkanneensa tänne, mikä oli kiva kuulla kun kiva oli hänkin.
*****
Viime päivinä on ollut ihanaa huomata, että jotkut täysin tuntemattomat ihmiset jotka lukevat sepustuksiani, sanovat saavansa näistä jotain. Eräs kiitteli siitä, että puhun avoimesti asiasta joka on tabu. Heräsin hetkeksi ja muistin, että niin, masennuksesta puhuminen tosiaan taitaa olla sitä (tähän on jo niin tottunut ettei tajua olevansa vähän friikki)... Muutama muu kirjoittelee omia kokemuksiaan, mikä luo toivoa minulle, ja joku on kertonut saavansa rohkaisua siitä, että huomaa toisillakin olevan samoja alhaisia fiiliksiä kuin itsellään.
*****
Tällainen on kaunista kuultavaa. Tulee olo, ettei harrasta hommaa ihan turhaan - vaikka turhuuksia välillä kieltämättä kirjoittelen. Palautetta olisi kiva saada lisää, myös mahdollista negatiivista sellaista (enää en mene rikki sanoista). Sen voi tehdä esimerkiksi vastaamalla aamuyöllä laatimaani pikku kyselyyn tuossa kuvani yläpuolella, tai muilla keinoin.
*****
Ja kun kerran haluan tietää teistä, kerron teistä jotain sellaista jota ette itse tiedä: Blogiani seurailee nykyisin 15-30 ihmistä päivässä (huippu taitaa olla 35). Blogilistan mukaan lukema on reilu 50 viikossa, mutta siellähän näkyvät vain ne käynnit, jotka tehdään ko. listan kautta. (B-listan luetuimmuusjärjestyksessä olen muuten tonnin paikkeilla, niistä 16000:sta. Linkkaan listan tänne jos sijoitus vielä paranee, hih.) Oman lukemani olen siis saanut web counteristani, joka kertoo myös sen, miltä saiteilta tänne tupsahdetaan ja milloin. Teidän näkemänne laskurin arvo taas kertoo kaikki käynnit, vaikka joku kävisi monta kertaa päivässä, minkä takia sen luku on hiukan yläkanttiin. Ei kuitenkaan hirveesti.
*****
Noihin ylhäällä mainitsemiini blogeihin pääsee muuten napsauttamalla isoja sanoja. Minun sadepäivääni kuuluu kohta kauppareissu, jonka jälkeen vastailen sähköposteihin, luen hyvää kirjaa ja kuuntelen kaunista musiikkia. Tätä juttua jatkan huomenna.

Yö

Kuvassa on eräs silta Limerickin kaupungissa Irlannissa. Öinen kuva sopinee tämän yötekstin somistukseksi, sillä luen parhaillaan Frank McCourtin mainion muistelmatrilogian kolmatta osaa, joka kertoo hänen opettajavuosistaan New Yorkissa. Kurjan lapsuutensa hän vietti kuitenkin kuvan kaupungissa, mistä kertoo vavahduttavan lapsenäänisesti hänen ensimmäinen kirjansa Seitsemännen portaan enkeli.
*****
Minun mieleni on ollut hiukan harmaa tänä yönä. Ensinnäkin, en saa unta. Toiseksi, kauniin kaverin hyvänyönviestin jälkeen päähäni iski käsittämätön ahdistus. En oikein tiedä mistä se tuli, mutta helpotti, kun vähäsen itki.
*****
Kaipa näillä silloin tällöin sattuvilla iltamelankolioilla on joku pohjansa siinä ajatuksessa, että olisi taas kiva käpertyä nukkumaan toisen viereen. Silti ihan jokailtainen käpertyminen ihmisen, ihanankin, lähelle pelottaa myös. Kuin ei osaisi olla yksin eikä yhdessä, tuntuu joskus.
*****
Jos en tänä yönä saakaan nukuttua, en tee sitä myöskään aamulla. Huomenna aion lisäksi kirjoitella tännekin jotain, vaikka olisin kuinka uninen. Ei se sen erikoisempaa tule olemaan kuin yleensä, mutta sanonpa aikeeni kuitenkin ääneen, jotta tulisi tehtyä jotain suunniteltua ja vieläpä suunniteltuna ajankohtana. Vaikka on vasta heinäkuu, niin syksy tykyttää jo takaraivossa vaatimuksineen edes jonkinlaisesta ajankäytön suunnittelusta, ja suunnitelmista yleensä.
*****
Kun miettii tulevaa ja kaikkia suoritettavia asioita, tuntee välillä itsensä tosi huonoksi. Jossain vaiheessa ajattelin, että tulen vielä tekemään jotain suurta ja merkittävää, mutta nyt nuo haaveet heijastavat lähinnä hupsua idealismia. Ehkä minun paikkani on sittenkin "suorittavassa portaassa", tekemässä "välineellisiä tehtäviä", eikä yhtään ylempänä. (Minulla on muuten käyttämätön opinto-oikeus englantilaiseen filologiaan Jyväskylän yliopistoon, joka tuo mieleeni kirjojen kääntämisen, joka voisi oikeasti miellyttää vaikka onkin huonosti palkattua hommaa... Mutta mitäs tässä hupsuttelen! Entisetkin opinnot kesken; hienosti ollaan kirjoilla kahdessa korkeakoulussa ilman motivaatiota melkein mihinkään.)
*****
Katkeruus kömpii kolostaan... Ahdistus häipyikin jo.
*****
Otsakkeesta avautuu 77-vuotiaan herra McCourtin kuva sekä lyhyt selostus muistelmien sisällöstä. Suosittelen!

Sadepäivän sekalaiset

Olen viettänyt erakkoviikonlopun. En ole tavannut ketään (paitsi tuntemattomia vastaantulijoita, muutaman kaupankassan ja pitserian sedän). Sitä enemmän olen sitten miettinyt minua ja muita: enimmäkseen niitä muita, mutta sen kautta, mikä on oma suhteeni heihin.
*****
Kaikenlaisten kanssa sitä seurustellaan, ihkujen ihmisten! Hiljaisten päivieni aikana olen tapaamattomuudestani huolimatta ehtinyt kirjoitella "muutaman" sähköpostin ja tekstiviestin, joissa on juteltu syvällisiä. Yksinäiseltä ei ole tuntunut yhtään.
*****
Joku minua silti huolestuttaa. Olen nimittäin huomannut, että uneliaisuuteni on taas vähän kasvanut, niin että pitää pistää herätyskello soimaan aamuisin, vaikka edellisenä päivänä ei olisikaan tullut tehtyä mitään rasittavaa joka kelpaisi tekosyyksi liian pitkään nukkumiselle. Juu, tiedän, olen määrätyllä sairaslomalla ja aamu-unisuus ei ole suuren suurin synti, mutta valitettavasti vain se masentaa, jos huomaa viettäneensä "puolet päivästä" unten mailla. (Iltapäivätorkut ovat sitten ihan eri juttu: niistä ei tule morkkista.) Tänä viikonloppuna olen kyllä valvoskellut pikkutunneille asti, mikä tietenkin selittää jotain.
*****
Yöllä olen nettisurffaillut ehkä enemmän kuin koskaan ennen. Aikaisemmin tänään kurkistelin kaikenmaailman leivontablogeja joita bittiavaruus on pullollaan, ja lisäilin muutamia tuohon oman sivuni reunaan. Tämän tekstin otsikosta avautuu marsipaaniorkidean teko-ohjeet (miten jotkut viitsiikään...!) ja hieno sivusto - hieman turhan näppärä minulle. Linkkikokoelmaani kelpuutinkin vain suhteellisen inhimillisillä ohjeilla varusteltuja saitteja, joiden kautta pääsee niin halutessaan mitä ihmeellisimpien fantasiakakkugallerioiden tykö.
*****
Leipomisella lienee antimasentava vaikutus muuten. Niinkuin kuulemma puutarhanhoidollakin... Ja käsitöiden tekemisellä. Hmmm, tästähän voisi tehdä mielenkiintoisia johtopäätöksiä oman itsensä suhteen -
*****
Nukkuessani olen nähnyt unia sieltä sairaalasta (ensimmäistä kertaa ikinä), ja pitkästä aikaa lukiosta. Käväisinkin entisen opinahjoni sivuilla ja löysin hauskoja vanhoja valokuvia opettajakunnasta(^^). Nyt viimein ymmärrän, miksi P. meni naimisiin puolisonsa kanssa joskus kauan sitten, mutta mietin, mitä ihmettä L:lle on tapahtunut 90-luvun vaihteessa, kun hän lakkasi hymyilemästä... Ja sain varmistuksen siitä, että joku on aina ollut yhtä tympeännäköinen tosikko. Uusista kuvista hoksasin, että M:llä on sormus nimettömässä!
*****
*****
*****
Dear lukija: kommentoi, ehdota ja kysy. Kerro mitä sinulle kuuluu! Muuten tekstini tuppaavat olemaan - tällaisia.

Lauantain laskeutuessa...

Lähdinpä lenkille. Lisäpainoksi otin kameran (ylläoleva kuva on räpätty "jo melkein kotona", en kuitenkaan asu veneessä). Lähimetsässä sporttailu meinasi tyystin unohtua, sillä siellä oli niin kauniita, ilta-auringon entisestään koristamia vanhoja puita, että niitäkin piti kuvata. Sekös huvitti eräitä teinipoikia, jotka olivat aloittelemassa lauantaihuumaansa saman puuston suojissa - nämä citypusikot eivät aina ole kovin rauhallisia - mutta sanoivatpa kuitenkin jotain niin positiivisen huvittavaa, että jolleivät olisi olleet lökäpöksyisiä aivan liian poikia, olisin voinut vaikka liittyä seuraansa pussikaljoittelemaan. Vaan keskityin siis puihin.
*****
Äkkäsin myös herkullisen mustikkapaikan sekä lupaavan vadelmapensaikon, jonka aion käydä poimimassa heti kun kypsyvät. Pitääkin vähän vartioida, että ehtii ensiksi! Sitten löysin haudan, ihan muistokivellä ja kaikkea. Kookaskin se oli, kivin kuorrutettu. Helsingin metsiköistä jos minkälaista nippelitietoa omaava ystäväni tunnisti paikan kertomani perusteella heti, mutta minäpä en paljastakaan missä se on tai ketä sinne on peitelty. Jos joskus törmäät tutunoloiseen muistomerkkiin keskellä kaunista luontoa tässä kaupungissa, olet jo melkein naapurissani.
*****
*****
*****
Aikaisemmin tänään mietin, etten toviin ole kertonut masennuksesta tai siihen liittyvistä asioista. Paljon on kuitenkin meneillään, ja ajattelua riittää. Ihan kaikkea itsen tai toisten psykologisointia en kuitenkaan voi tai halua tälle sivulle laittaa, joten kirjoittelen niistä jonkin verran vain minulle ja melko paljon muutamalle ystävälle, jotka tuntuvat tajuavan uskomattoman paljon. Eräät näyttävät omaavan sellaista viisautta, jota luulisi löytyvän vain hyvin pitkään eläneiltä. Kaikkein ihanimmat jakavat viisautensa muruja muillekin.
*****
Kohta alankin kirjoittaa sähköpostia sellaiselle, joka saa luvan keksiä nimen tarantellalleni kunhan sellaisen saan hommattua (tiedoksesi vain tätäkin kautta, sinä sammakoita pelkäävä). On muuten positiivista, etten ole koskaan omannut mitään fobiaa: edes pienenä en pelännyt vaikkapa pimeää tai niitä hämähäkkejä. Korkeissa paikoissa usein huimaa, mutten kai niitäkään kammoa, lapsuuteni kun vietin suurimmaksi osaksi puussa, ja aikuisenakin olen mennyt hyppäämään nosturinnokasta...
*****
Nyt menen pesemään pois vihreän kasvonaamion, joka voisi kammottaa jotakuta(^^) Onneksi et näe minua nyt!

Huoletta huolestuneille:

En vielä ole hankkinut hämppyä, mutta voisin tehdä sen milloin vain. Kun ottaa slingin, ei tarvitse satsata edes terraan, joka tulee kyseeseen vasta kun kokoa on riittävästi. Kuitenkin niistä pitää tietää paljon ennen ostamista, etteivät sitten kärsi omistajan osaamattomuudesta. Tietenkin!Kuvassa on oikeasti vauva. Unelma sellainen. Kuuluu puu-hämiksiin, jotka ovat maahämppyjä vaativampia, vasta-alkajille kai ainakin. (Eikö ole aika söpö?(:

Mun musta vauva

Kesäsadetta

Kävelin kauppakeskuksesta kotiin vaikka ripsutti vettä, enkä avannut sateenvarjoa, vaan annoin sen maata kassinpohjalla. Lämpöisellä säällä tuntui kivalta hiukan kastua.
*****
Oli aivan upeaa: kukat huumasivat mielen, samoin ruoho, maa, märkä asfaltti... Ne tuoksuivat monilta muistoilta ja parhailta päiviltä: kesäleiriltä, majalta metsässä, aamupalelulta teltassa, kävelyltä kohti kotia niin varhain, ettei vielä olla ehditty nukkumaankaan.
*****
Asun kauniilla alueella. Täällä on isoja, vanhoja puita, joissa viihtyy paljon siivekkäitä, varsinkin öisin varsin äänekkäitä otuksia (ainakin naakkoja, sepelkyyhkyjä, tavallisia puluja ja lokkeja). Lisäksi naapurilla on lemmikkilintuja, joiden sirkutus kuuluu rappukäytävään muttei enää oven läpi asuntooni. Tykkään kovasti. Tämä tuntuu kodilta.

Kiitokset Kauniit

Ojennan ruusuni:
HELVIHANNALLE
ja
IPILLE
jotka muistivat minua blogiaikani ensimmäisellä Tunnustuksella.
Molempien ajatuksiin pääset tutustumaan kun klikkaat nimiä yllä, tai käytät sivupaneelistani löytyviä linkkejä kohdasta 'Muiden mietteitä'.
*****
Tällaiset tunnustukset tulisi jakaa (vähintään seitsemälle, sanottiin tämän evästyksessä), mutta tärkeintä lienee kuitenkin se, että toisiaan ajatuksella lukevat näyttävät muulle porukalle, että
tästä minä tykkään
tai
tämä kannattaa katsastaa.
*****
Näin tuumien kehoitan kaikkia lukemaan blogeja, joita seuraan myös itse.
Noiden kultaisten naisten lisäksi suosiooni sulkeutuvat
JUNIOR JONES
sekä
PIKKU PIITU
(ja muita, joihin en ole ehtinyt syventyä tarpeeksi tarkkaan)
*****
Tutustu heihin, herkisty ja nauti!

Niinsanottu elämäni

Eilen, rakkaiden pikkusiskojen ja äidin kanssa, juteltiin esimerkiksi teinitykkäämisistämme. Minulla ja vanhimmalla pikkusiskolla, itseäni neljä vuotta nuoremmalla, oli jossain vaiheessa kytköksiä saman perheen poikiin: minä seurustelin isoveljen kanssa, ja sisko oli ihastuksissaan nuorempaan painokseen.
*****
Noina aikoina telkusta tuli amerikkalainen nuortensarja My So-Called Life, jonka pääosaa esitti kuvan Claire. Lukioaikaan minua oikeasti tuntemattomat toisten luokkien tytöt antoivat lempinimekseni 'Angela', joka oli Claire Danesin esittämän roolihahmon nimi tuossa sarjassa. Odotusten vastaisesti seukkasin nimittäin "suosikkipojan", sen isoveljen, kanssa (kuten A.) ja muistutin tätä tyttöä hieman myös ulkoisesti (samanlaiset hiukset sekä lumilautakauteni inspiroima pukeutumistyyli).
*****
Nyt kaikki tuo tuntuu kovin kaukaiselta. Jotain siitä on silti säilynyt. Siksipä laitan loppuun kommentin niinsanotulta Angelalta (voisipa olla minunkin suustani, vaikka tänäänkin):
*****
Sometimes someone says something really small and it just fits into this empty place in your heart.
*****
Kovin, kovin totta!

Those Were The Days

Eilen koin pitkästä aikaa ahdistusta. Mutta en sitä vakavaa laatua, jonka nuo "aivopillerit" onneksi ovat vieneet. Sen piti kuitenkin päästä purkautumaan, joten katsoin nyyhkyfilmin (joka nyt tosiaan itketti!) ja voin hiukan paremmin. Yöllä näin kuitenkin monia unia, jotka sisälsivät todella pimeitä kohtia: Löysin itseni vaarallisista ja pelottavan korkeista paikoista. Juoksin taas alas rappusia - tällä kertaa jotain karkuun - mutten sentään puujaloilla kuten viimeksi; nämä portaat olivat lumiset ja liukkaat. Tapasin vanhoja luokkakavereita, niitä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä peruskoulun jälkeen kun he jatkoivat ammattiopintojen pariin lukion sijaan, ja unessani muutamat noista ihmisistä nauroivat minulle, kun olen tässä jamassa enkä jossain, mitä joskus olisi voinut olettaa.
*****
Uniset kohtaamiset ajatteluttavat yhä, ja aloin miettiä teini-iän tapahtumia enemmänkin. Kerron nyt jotain niistä.
*****
Perheemme muuton vuoksi vaihdoin koulua kesken yläasteen. Kävin siis yhdeksännen luokan eri seurassa kuin seiskan ja kasin. Tuossa iässä koulunvaihto saattaisi olla kohtalokastakin, mutta minulle se oli onnenpotku, sillä kohtasin heti ihmisiä, jotka olivat seuraavien vuosien ajan tärkeimpiä elämässäni.
*****
Pikkusiskoni on väittänyt, että kuuluin ikäluokkani "suosittuihin", minkä voin allekirjoittaa vasta nyt. Näitä jengejä oli nimittäin kaksi (ja nyt puhun siis tytöistä). Toisen muodostivat ns. riehujat eli ne, jotka ryyppäsivät, harrastivat seksiä jo tuolloin, kapinoivat avoimesti opettajia vastaan eivätkä välittäneet koulumenestyksestään. Sitten olimme me "kunnolliset tunnetut", jotka juhlimme joskus muttemme usein (enkä minä ollut ainut, jonka ensimmäiset alkoholikokeilut ajoittuivat vasta peruskoulun loppumetreille), vaan olimme silti esillä jos jossain tapahtui. Koulussa olimme aktiivisia ja hyviä, ja ulkoisesti pitkiä, hoikkia ja nättejä (minä taisin olla pohjanoteeraus porukoissa, joista joitain on myöhemmin kyselty malleiksi) ja jokainen seurusteli tai oli seurustellut - mutta emme harrastaneet sellaisia pikasuhteita, joista tämän toisen ryhmän tyttöset ylpeilivät. Kuuluimme tanssiryhmään ja kävimme aerobickissä, emme tupakoineet tai liiemmin lintsanneet. Koulun jälkeen kaikki me jatkoimme lukioihin, kun "he" menivät ammattikouluun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
*****
Lukioaikana aloin "bilettää" sen kaikkein kauneimman ja suosituimman kanssa. (Lumilautailimme myös yhdessä.) Hän oli eri koulussa kuin minä, joten tapasimme lähinnä vain viikonloppuisin, ja viikolla paras ystäväni oli porukkamme toinen henkilö, joka kävi samaa lukiota kanssani ja asui lähellä. Kävimme konserteissa ja pääsimme takahuoneisiin lähinnä hänen ulkonäkönsä ansiosta, tapailimme itseämme vanhempia (mutta silti niin Poikia), joista hän sai aina sen söpöimmän ja minä seuralaisen... Meillä sattui olemaan sama etunimi, ja meitä kutsuttiin L-ykköseksi ja kakkoseksi. Kukaan ei koskaan tarkentanut kumpi oli kumpi, mutta eipä siihen ollut tarvettakaan. Hän oli myös ensimmäinen pussaamani tyttö. Emme kuitenkaan olleet mitenkään rakastuneita toisiimme.
*****
Ja sitten meninkin Tosissaan Rakastumaan poikaan, jonka kanssa seurustelimme muutaman kuukauden, kunnes hän silmieni edessä löysi naisen, jonka kanssa meni kihloihin ja myöhemmin naimisiin. Olin siis hänen "viimeinen leikkinsä". Harmi vain, ettei se minusta tuntunut kovin leikkisältä! Ensin koetin kostaa nyhjäämällä eräänkin hevibändin hotellihuoneissa, mutta sitten pieni mieleni päätti, että tämä lapsellisuus saa riittä, ja aloin seurustella sen kaverin kanssa, joka oli jo valmiiksi rakastunut minuun. Melko pian - vielä lukiossa ollessani - menimme naimisiin.
*****
Vaan tästä alkaa uusi tarina, sekin jo päättynyt. Ehkä kerron joskus.
*****
Nyt avoimuuteni vallan puistattaa. Julkaisen sen silti.

Ei kenenkään syy

Viime aikoina on mietitty lapsuutta. Omaa ja omien lasten. Tunnettu tummia tunteita sekä siksi että on kärsitty että siksi, että koetaan osallisuutta muiden onnettomiin sattumiin.
*****
Näistä puhuminen on kallisarvoista. Silloin voidaan oikaista väärinkäsitykset ja ymmärtää se, että asioilla on useita puolia, että ensin oikealta näyttävä voi kohta valistua virheeksi ja myöhemmin kokemukseksi, jonka piti olla ja opettaa.
*****
Minä olen saanut elämän ihmisiltä, joita olen aina rakastanut, kunnioittanut ja silloin tällöin kummastellut, mutten koskaan syyttänyt omista virheistäni. Tänään tunnen olevani heidän ystävänsä, vaikka myös lapsi, mutta ehkä tämä lapsellisuus tästä taas vähenee kunhan kasvan ja vahvistun.
*****
Olette hurjan tärkeitä, äiti ja isi!

Päivän mittainen miete

Tässä kohden aamua aavistin, että olen antanut anteeksi. Se on oikeasti ohi, myös pelko, viha, ja katkeruus. Vasta nyt olen vapaa.

*****
No further comments.

Satu

Kirsi Kunnaksen kirjoittama Metsäsatu. Kuvan räppäsin Tukholmassa elokuussa vuonna viisi, eikä se välttämättä mitenkään liity allaolevaan lastenloruun, jonka kaltaisista jotenkin kamalasti tykkään vieläkin. Lukekaa vaan, vaikka ääneen! Se tekee hyvää.

Kerran kun menin metsään,
ja polku oli hassun kiemurainen,
niin tuli vastaan muuan pieni
peikkomainen nainen.
Ja kun katsoin oikein tarkkaan
huomasin
takana kiemuraisen hännänkin.
*****
Ja siitä heti arvasin,
kai arvaat sinäkin,
että peikkohan se
pieni peikkonainen olikin.
*****
Sen hännänpäästä piti kiinni peikkolapsukainen,
jolla hännänpäässä oli kiinni lapsenhapsiainen
ja hapsiaisen lapsenlapset häntä hännän perään,
ja hännimmäisen hännänpäässä
oli oikein peikkomainen
peikkosuvun kummajainen
jolla ei häntää ollut, ei hännänpäätäkään.
*****
Ja ne peikot mennä möntystivät,
köntystivät
ohi mennä löntystivät.
Ja isovarvas oli niillä kuudes varvas,
siitäkin ne heti peikoiks arvas.
*****
Ja niitä tervehdin.
Ne silloin pysähtyivät kaikki, koko metsä.
Ihan säikähdin.
Ja heti oli kukin olevinaan kanto, mätäs, kivi, sienikin.
- Olkaa mitä vaan, niille vilkutin.
*****
Ja jatkoin matkaa, ja polku oli kumman kiemurainen.
Niin tuli vastaan muuan keijumainen nainen.
Ja kun katsoin oikein tarkkaan, huomasin
sen selässä läpikuultavat siivetkin.
*****
Ja siitä heti arvasin,
sen arvaat sinäkin,
että keijuhan se
pieni keijunainen olikin.
*****
Se oli läpikotaisin niin läpikuultavainen
ja takana yhtä kuultavainen keijukainen
takana keijun leijukaiset ritirimssunaan
ja viimeisenä oli joku hyvin leijumainen
aivan näkymätön olijainen,
jolla ei siipiä ollut ollenkaan,
oliko häntä itseäänkään edes olemassakaan.
*****
Ja ne keijut lentää liihottivat,
viihottivat
ohi lentää hiihottivat
ja niillä oli kukitettu korvanpieli
ja suussa pieni kukkamainen kieli.
*****
Ja heille taputin.
Ne silloin pysähtyivät kaikki, koko metsä, pienin leijukin.
Ja joku oli heti olevinaan ukonhattu,
linnunsilmä, neidonkenkä,
kuka mitäkin.
*****
Ja minä läksin kotiin päin ja poimin ukonhatun,
neidonkengän, sananjalan,
ja otin mukaan kiven, mättäänsyrjän, kannonjuuren,
sienenpalan.
*****
Ja koko metsän kotiin vein
ja pihaan leikkipiirin tein,
ja peikot, keijut tanssiin vein,
ja peikot tanssi röntystäen tasajalkaa, tasajalkaa,
ja keijukaiset tanssi, pyöri, tanssi, pyöri,
oi, ne pyöri pois!

Mentalwear (klik!)

Hullun hienoja vaatteita tuolla kyllä myydään. Hieman kalliitahan ne ovat, mutta rahat menevät hyvään tarkoitukseen.
*****
Vuokrasin tänään leffan, mutta olen niin väsy etten jaksa katsoa sitä. Ehkä huomenna ehtii. Nyt painun petiin, saunan raukeana, valmiina sammumaan sekunnissa.
*****
Yötä, myötä!

Onnettomat

Jos olet kovin ahdistuneella tuulella, älä katso otsikosta avautuvia videopätkiä. Näistä possuista ja kanoista oli juttua ainakin Voima-lehdessä muutama numero takaperin, mutta tänään ajattelin kaltoin kohdeltuja elukoita miettiessäni omaa kasvissyöntiä, jonka lopetin seitsemän vuoden jälkeen niin kutsutuista sosiaalisista syistä... Pian pitänee yrittää uudelleen. Itse asiassa se on helppoa ja herkullista, kunhan vain jaksaisi kokkailla ahkerammin, jottei ruokailu kävisi turhan yksipuoliseksi.
*****
Mielessä liikkuu paljon muutakin kuin kuvia surullisista eläimistä: tämä viikko on poikkeuksellisen täynnä tapahtumia, joiden parissa aika kuluu kivanlaisesti. Vaan ehkäpä kirjoittamisellekin jää jokunen hetki. Kiireiseksi kun en kerkiä.

Ennen päivänlaskua

Äsken uskaltauduin lukemaan päiväkirjaani viime vuodelta. Sairasta tekstiä monin paikoin. Nyt huomasin selkeästi, että varsnkin nk. suhteessani minua häiritsi koko ajan jokin selittämätön seikka, mutta yltiöpositiivisen itsetsemppauksen keinoin työnsin tummat ajatukset sivuun aina kun niitä esiintyi; olinhan löytänyt jotain ainutlaatuisen erikoista, jota en kai voisi kuvitellakaan täysin käsittäväni...

*****

Viimeinen merkintä on lokakuulta. Yksi menetys jo takana, suurempi paha vielä edessä - tai siis sen paljastuminen. Tuon jälkeen en sitten olekaan jaksanut kirjoittaa mitään, kunnes aloitin tämän touhun. Alla syksyn kaksi viimeistä kappaletta, toiveikkuutta täynnä

*****

*****

*****

Toisaalta, en todellakaan osaa kuvitella missä ja mitä tekemässä olisin, jos kaikki olisi mennyt jotenkin suunnitelmallisemmin. Minkään siloisen skriptin mukaanhan elämäni ei ole kulkenut edes ihan pienenä, vaan muutot, uskonasiat, köyhyys ja oma melankoliaan taipuvainen luonteeni ovat muodostaneet osan sitä perustaa, jota en yksinkertaisesti voi muuttaa. Vasta ihan viime aikoina olen edes pystynyt hyväksymään kaiken osaksi historiaani - aikaisemmin pyrin peittelemään ja unohtamaan monia aisoita. Nyt tiedän, että itsensä rehellinen kohtaaminen on edellytys kehittymiselle ja muutokselle. Ketään ei tarvitse syytellä eikä menneeseen tarvitse jämähtää, mutta kaikkea kokemaansa voi käytää hyväkseen parempaa tulevaisuutta rakentaessaan.

*****
Jossittelu on siis turhaa, samoin katkeruus. Elämä ei voi olla täydellistä, mutta kaikin puolin tyydyttävää kyllä. Minä olen tehnyt monia virheitä, joiden miettiminen on joskus hyvin raskasta, seurausten näkemisestä puhumattakaan. Kuitenkin olen myös oppinut valtavasti juuri vastoinkäymisistä, joita olen itse osaltani ollut aiheuttamassa. Voin siis jatkaa eteenpäin, kohti parempaa, kiitollisena siitä etten ole yksin. Ottaen huomioon sen että olen hidas - mutta minulla on aikaa.

Na-na-na-na-naa...

Den här sången från Thomas Ledin har alltid gjort mig glad. Hoppas att också Du mår bra idag och kommer ihåg att man kan njuta av midsommaren även om det regnar, även utan öl...

(Små barn fattar ju det!)Inte ett moln

Så långt ögat kan nå

Inte en droppe regn

På flera dar

*****

Med en glass i min mun

Och i sandaler av plast

Går jag i solen

Och tänker på dig

*****

Ljusblåa dagar

Seglar förbi

****

Sommaren är kort

Det mesta regnar bort

Men nu är den här

Så ta för dig

Solen skiner idag

*****

Hösten kommer snart

Det gör med vindens fart

Så lyssna på mig

Solen skiner kanske bara idag

*****

Vattnet är varmt

Och luften står still

Jag sitter i skuggan

Läser gårdagens blad

*****

Snart är det dags

För ett hopp i det blå

Få bort sanden mellan tårna

Och svalka min kropp

*****

Sommaren är kort

Det mesta regnar bort

Men nu är den här

Så ta för dig

Solen skiner idag

Illan itsetutkiskelua

Tämän päivän aikaisemmasta pohdinnoistani saattoi jäädä sellainen kuva, että hoiva ja huolenpito merkitsisivät minulle vain fyysistä hellyyttä. Ei se niin mene, vaikka halinkipeä henkilö olenkin.

*****

Tällä hetkellä elämässäni on kieltämättä monta ihmistä, joilta olen saanut hurjan paljon neuvoja, lohdutusta ja kannustusta, enkä vastalahjaksi ole kyennyt antamaan juuri muuta kuin kiitollisuuteni, joka toivon mukaan myös näkyy. Mutta jos puhutaan koko tähänastisesta elämästä ja siihen sisältyneistä ihmissuhteista, en sanoisi että olen ollut ainakaan "huolehdittava".

*****

Mutta. Kovin montaa fiksua päätöstä en itsenäisesti ole kyennyt tekemään sen jälkeen, kun sain ällän paperit lukematta edes kirjoituksiin. (Psykologian kirjat kävin uudelleen läpi.) Kouluaikaan en siis oppinut ahertamaan tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä minun ei tarvinnut. Tein hyvin sen mitä piti, mikä riitti, mutten ollenkaan oppinut tietämään, mitä itse haluan.

*****

Kun ala-asteella tahdoin mukaan orkesteriin, aloitin sellonsoiton, sillä se soitin puuttui pikkukoulumme jousikokoonpanosta. Tuossakin oma tahtoni jäi siis vain puolitiehen. Kun joku vuosia myöhemmin oli onnistunut särkemään sydämeni, yritin parantaa sen ottamalla seurustelukumppanikseni kaverin, jonka tiesin olevan valmiiksi rakastunut itseeni. Niin helppoa - ja todella tyhmää! (Varsinkin kun sittemmin menin naimisiin tämän "romanttisen ystävän" kanssa aikuistumishuumani aikoihin.) Aloitin yliopisto-opintoni pääaineessa, jonka sisäänpääsyprosentti oli 20 hujakoilla ja pyrkiminen siten melko helppo haaste.

*****

Ja niin edelleen. Näitä tarinoita löytyy tämän tytön (hmmm...) historiasta! On siis todellakin aika muuttaa kurssia. Painavasti lastatut laivat vain tuppaavat kääntymään kovin hitaasti.

*****

(Kuvan kymmenvuotias on vielä viaton ja vioittumaton, sylissään Taku-pukki, ympärillä näkymättömissä neljä rakasta pikkusisarusta. Nuorin rakas ei vielä ole olemassa. Nyt heistä kaksi on mökkijuhannuksenvietossa, kuten myös kaksi neljästä sijaissisaruksesta sekä äiti ja isä. Yksi 15-vuotias kaunotar huikkasi juuri hyvää yötä, ja loput luuhaavat tahoillaan, kuka missäkin kaupungissa, toivon mukaan oikeasti onnellisina.)

Psykologiaa...

(Minä samaistun enemmän siihen toiseen kissaan, joka tälläkin hetkellä nukkuu rauhallisessa lempipaikassaan saunan lauteilla, mutta Isabellan asento tässä otoksessa on jotenkin kuvaava...)

*****

*****

*****

Tänään kävin sitten psykologilla. Muuton vuoksi tapasin häntä nyt viimeistä kertaa, sillä siirryn tietenkin uuden kaupunginosani palveluiden piiriin. Ihmiset vaihtuvat, mutta sehän on kovin tuttua eikä ensinkään pelottavaa. Toivottavasti kemiat pelaavat hoitokontaktien kanssa myös tulevaisuudessa - tähän asti kaikki on siltä osin sujunut varsin hyvin.

*****

Mitä nyt hiukan "loukkaannuin" eräästä kohdasta siinä lausunnossa, josta olenkin jo ehtinyt purkautua. Sen pohjalta keskustelimme sitten kaikenlaista. Psykologi kysyi esimerkiksi, ovatko ihmissuhteeni jakaantuneet sellaisiin, joissa itse hoivaan ja sitten niihin, joissa minua hoivataan, vai vaihtelevatko nämä kaksi samojen suhteiden sisällä. Minun mielestäni vaihtelevat, jotain menneisyyden tapausta lukuunottamatta jossa - yllätys! - minä olin se hoivaaja. (Enkä puhu nyt lapsista, mikä on tietenkin ihan oma juttunsa.) Jäin kuitenkin vielä pohtimaan tätä. Kommentteja otetaan vastaan, rakkaat ystävät! (Onkohan tästä asiasta tiedustelu nyt sitten sitä yliriippuvuutta ja epäitsenäisyyttä??? Vai voisiko se merkitä vain sitä, että haluan oikeasti nähdä itseni myös muiden silmin...?)

*****

Edellisessä "suhteessani" en hoivaa saanut, ja tunnustan kaivanneeni sitä kovin. En kyennyt sitä myöskään antamaan, ainakaan sillä tavoin kuin olisin halunnut, kun toista ärsytti fyysinen hellyys ellei se ollut seksuaalista. Ja tapaamiset ja tekemisetkin menivät hänen tahtonsa mukaisessa aikataulussa, toisin sanoen minä olin aina saatavilla, mutta itse en saanut läheisyyttä läheskään aina kun sitä olisin tarvinnut. En ole tästä enää katkera tai kimpaantunut, sillä tiedänhän jo syyt ja selitykset kaikelle. Mutta nuokin seikat ovat varmasti lisänneet hiipivää hulluuttani huomattavasti.

*****

On lohdullista huomata, miten muutkin ovat järkyttyneet omista lääkärinlausunnoistaan. Eilen juttelin tästä erään pahoista parantuneen kanssa, ja muutkin "masisbloggaajat" näkyvät tietävän tunteen. Psykologikin sanoi, että tuollaista tekstiä lukiessa asiat tulevat silmien eteen ikäänkuin liian nopeasti, kun niitä kaikkia pitäisi kuitenkin käsitellä rauhassa ja syventyen. Sairaalajakson loppulausunnossa, sellaisessa tosi lyhyessä, oli puolestaan suorastaan yltiöpositiivinen lause: "Potilas on valoisa." En sittenkään ihan pimeä -

*****

*****

*****

Kiitokset muuten eilisen tekstin kommenteista(^^)!