Väliaikatiedote

Tää outoa on, tätä ymmärrä en... Kun vielä "hetki" sitten tuskailin nettiriippuvuuttani, ja sitten huomaan, että oloni on parempi ilman sitä. Toki aion pitää nettiyhteyden kotonani jatkossakin, mutta ainakin tällä hetkellä vain käytännön syistä, joihin kuuluvat lähinnä sähköposti ja pankkipalvelut.

*****

Ehkäpä tuuli taas kääntyy joku päivä, mutta juuri tällä hetkellä jopa tämän tekstin kirjoittaminen tuntuu turhalta. Teen sen, ettei kukaan huolestuisi, sillä siihen ei ole tarvetta.

*****

Eilen kävin juttelemassa lääkärille (psykiatri). Diagnoosi on edelleen sama, mutta onhan oloni parantunut huomattavasti siitä, mitä se jossain vaiheessa oli: elämäntilanteeni epävarmuuden huomioonottaen voin henkisesti suorastaan hyvin! Tahtoisin olla töissä siinä vaiheessa, kun hiukan pidennetty sairaslomani loppuu. En kuitenkaan voi tiettää, mitä suorittamispakko minulle tekee. Siksi painiskelenkin kaikenlaisten elämänsuunnitteluun liittyvien kysymysten kanssa, sillä ilman motivaatiota siihen mitä ikinä teenkin, mistään ei varmasti tule mitään.

*****

Vaan ehkäpä innostus alkaa löytymään. Se ei tunnu yhtään mahdottomalta. Asiaan vaikuttaa myös tuoreehko, kaunis ihmissuhde<3

Pikku breikki

Olen riippuvainen tietokoneesta! Huomasin tämän tosiseikan, kun omani päätti kieltäytyä yhteistyöstä lauantai-iltapäivästä alkaen (tätä tekstiä kirjoitan kuvan kissan kotona eli isin ja äidin työpisteeltä). Eilen aamulla luin normaalit sähköpostit, tarkistin pankkitilin saldon ja tallensin koneelleni pari valokuvaa. Jossain vaiheessa lähdin kauppaan ja sammutin läppärin. Takaisin kotiin palattuani laitoin sen uudelleen päälle, sillä olisin halunnut kirjoittaa piiitkän viestin eräälle ystävälle - eikä mikään onnistunutkaan.

*****

Kone tervehti minua virheilmoituksella, jonka mukaan joku sovellus (sekava kirjain- ja numerorykelmä) on alustettu väärin, ja vastasipa tähän ilmoitukseen sitten OK:lla tai sulkemalla sen, kone ei tämänkään jälkeen tee muuta kuin näyttää taustakuvaani; en saa esille käynnistysvalikkoa, pikakuvakkeita tai yhtään mitään. Taikasana control-alt-del tuo käytettäväksi jonkun ohjelmienhallintajutskan, joka ei sitten toimi! Eikä toimi myöskään se hätä-CD (tai mikään muukaan levy tai tikku tai kortti), jonka pitäisi elvyttää koko systeemi tarpeen vaatiessa. Pitänee kiikuttaa nelivuotias kannettavani huoltoon. Tähän asti sen on toiminut kaikin puolin hyvin.

*****

Jos en saa tehtyä tätä huomenna, korjaus saa odottaa sitä seuraavaan viikkoon saakka, sillä ensi viikolla lähden pienelle reissulle. Samasta syystä en ehkä kirjoittele tännekään mitään (mahdolliset ja aina toivotut kommentit voinen tarkistaa ihanan ystäväiseni koneelta).

*****

Onneksi PC:n puute toi mukanaan jotain hyvääkin: illalla juttelin puolitoistatuntisen puhelun, josta jäi tosi hyvä mieli, ja jota ei ehkä olisi soitettu, ellei sähköpostini olisi ollut käyttökelvoton kotoani käsin. Kivan tyypin kaunis ääni on kuitenkin jotain muuta kuin merkityksellisimmätkään merkit ruudulla -

*****

Hän osaa muuten kirjoittaa - iltaöinen ystävä - kuten moni muukin näitäkin tekstejä tarkkaileva tuttuni. Siksi on joskus häkellyttävää huomata, että eräiden mielestä minä omaisin saman taidon. Kun itseään tulee aina verrattua niihin vielä lahjakkaampiin! Silti olen iloinen siitä, että tämä "mitätuleemieleen -tyylini" kelpaa. Kohteliaisuudet piristävät aina mieltä, sitäpaitsi(^^).

*****

Nyt vaikenen noin viikoksi. Kohta alan kirjoittaa sille, jolle piti eilen, ja ehkä myös muille, mitä ennen pitää käydä yläkerrassa tarkistamassa talon uusin tulokas, gerbiili nimeltään Nougat. (Tämän hetken eläinjoukko koostuu siis kahdesta kisusta Kimet ja Isabella, pitkäkarvapupusta Leonis ja tuosta gerbusta, joka kävikin juuri tässä - söpö on ja kovin kesy - pikkusiskon entisten kasvattien jälkeläinen.)

*****

Halauksia ja aurinkoisia ajatuksia seuraavaan sepustukseen saakka, toivottelen, tällä hetkellä hyvinkin hyväntuulisena ja jostain syystä toiveikkaana.

Aurinko ja kuu

Kuu on surullinen. Sehän on rakastunut aurinkoon, mutta saa tyytyä vain heijastamaan sen valoa. Ilman aurinkoa kukaan ei tietäisi, että kuu edes on.
*****
Aurinko valaisee päivän, kuu hopeoi yön. Se tyytyy romantisoimaan rakastuneiden hetkiä, kun ei koskaan saa sitä, ketä itse kaipaa.
*****
Mutta kuu ei itke. Vai itkeekö se silloin kun kukaan ei näe? Ei se myöskään naura; aurinko nauraa aina. Kun se joskus pääsee samalle taivaalle suuren valon kanssa, kukaan ei välitä sen haljusta heijastuksesta. Se saa loistaa vain ollessaan yksin.
*****
Auringon ja kuun kohdatessa - vaikka eivät ne oikeasti tapaa - jommasta kummasta näkyy vain varjo, ja se toinenkin peittyy.
*****
*****
*****
Kuva äsken päättyneestä pimennyksestä (täällä päin maailmaa vain osittainen) on ystäväni Stacyn ottama (kuten myös pikkukuva minusta sivun laidassa laiturilla). Otsikon alta löytyy lisätietoja taivaankappaleista kiinnostuneille.

Äidin syntymäpäivä

Meitä sanotaan samannäköisiksi. Joskus joku on tunnistanut minut äitini tyttäreksi nähdessään minut yksin, ensimmäistä kertaa koskaan. Se on kivaa. Jonnekin neljä-viisivuotiaaksi asti ajattelin, että äitini on maailman kaunein nainen.
*****
Olemme täsmälleen saman pituiset sekä samaa mallia muutenkin. Joskus tuudittaudun liikaa ajatukseen, että en varmaankaan liho helposti kun ei kerran äitikään, joka sentään on saanut monta lasta ja tykkää makeasta... Minä en kuitenkaan liene aivan yhtä onnekas.
*****
Äiti on myös iloinen. Hän hymyilee niin paljon, että monet ihmiset eivät kai usko, että hänelläkin on huolia. Omat murheet on hyvä kertoa äidille, joka ymmärtää. Pienempänä, jos koulussa sattui olemaan ankea päivä, ajatus kahvikupposesta päivän kuulumisia kertoen - äidille tietenkin - rauhoitti mieltä.
*****
*****
*****
Kun synnyin, äitini oli johtavassa asemassa. Hän kuitenkin päätti jättää pestin ja siirtyä "tavalliseksi työntekijäksi", jotta voisi keskittyä kasvavaan perheeseen. Koska me lapset olemme syntyneet suunnilleen kahden vuoden välein, äitiyslomat ovat mahdollistaneet sen, että pikkukoululaisena sain useimmiten tulla kotiin, jossa odotti lämmin vanhempi. Vasta aikuisena, kumppanin lasten iltapäivähoitoja järjestellessä olen tajunnut, miten paljon turvaa tuo onkaan tuonut omaan lapsuuteeni.
*****
Joka ikisenä syntymäpäivänäni, niillä hetkillä kun olen nähnyt päivänvalon, äiti lähettää tunteita pursuavan tekstiviestin, joka saa kyyneleet silmiini. Murkkuikäni pahimpina vuosina hän oli se ihminen, jonka suusta sain kuulla olevani kaunis. En sitä toki uskonut, mutta hyvältähän tuo tuntui aikana, jolloin tuli seisoskeltua peilin edessä kauneuskirurgiaa vakavasti miettien.
*****
Jossain vaiheessa teini-ikää lainailin aika paljon äidin vaatteita. En kuitenkaan niitä kukkakuvioisia, joista hän kovasti pitää - siinä mielessä makumme ovat erilaiset. Kukkamekkoja tai ei, romantikkoja taidamme olla molemmat: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja kuulunee ikuisesti parhaimpiin katselumuistoihini (sen kanssa samaan aikaan TV:stä taisi tulla jotain muuta ja "tärkeämpää", sillä minä ja äiti jouduimme viettämään keskiviikkoiltaisen tunnin yläkerran pikkutelkkarin äärellä).
*****
*****
*****
Lapset tykkäävät äidistä, siis myös "vieraat lapset", ja hän heistä. (Sama täällä.) Muita perimiäni ominaisuuksia: äiti ei ole intohimoinen kokki (mutta osaa tehdä maittavaa tavallista ruokaa; isäni muuten on kokki). Hän ei harrasta puutarhanhoitoa eikä käsitöitä, mutta on meillä silti ollut puutarha, ja minulla vauvana äidin neulomia pukineita. Hän on musikaalinen, osaa soittaa ja laulaa (meillä on samantyylinen ääni, paitsi äidillä mielestäni kivempi, ja molemmat olemme alttoja eli sellaisia "kuorolaulajia"; lapsiensa joukkoon kuuluu myös soolosopraano ja bändipoika). Äiti on aamu-uninen ja hänellä on kielipää.
*****
Tänään äiti on oman äitinsä luona; me näemme huomenna.
*****
Hän kuuluu edelleen maailmani kauneimpien naisten joukkoon.