Päivän mittainen miete

Tässä kohden aamua aavistin, että olen antanut anteeksi. Se on oikeasti ohi, myös pelko, viha, ja katkeruus. Vasta nyt olen vapaa.

*****
No further comments.

Satu

Kirsi Kunnaksen kirjoittama Metsäsatu. Kuvan räppäsin Tukholmassa elokuussa vuonna viisi, eikä se välttämättä mitenkään liity allaolevaan lastenloruun, jonka kaltaisista jotenkin kamalasti tykkään vieläkin. Lukekaa vaan, vaikka ääneen! Se tekee hyvää.

Kerran kun menin metsään,
ja polku oli hassun kiemurainen,
niin tuli vastaan muuan pieni
peikkomainen nainen.
Ja kun katsoin oikein tarkkaan
huomasin
takana kiemuraisen hännänkin.
*****
Ja siitä heti arvasin,
kai arvaat sinäkin,
että peikkohan se
pieni peikkonainen olikin.
*****
Sen hännänpäästä piti kiinni peikkolapsukainen,
jolla hännänpäässä oli kiinni lapsenhapsiainen
ja hapsiaisen lapsenlapset häntä hännän perään,
ja hännimmäisen hännänpäässä
oli oikein peikkomainen
peikkosuvun kummajainen
jolla ei häntää ollut, ei hännänpäätäkään.
*****
Ja ne peikot mennä möntystivät,
köntystivät
ohi mennä löntystivät.
Ja isovarvas oli niillä kuudes varvas,
siitäkin ne heti peikoiks arvas.
*****
Ja niitä tervehdin.
Ne silloin pysähtyivät kaikki, koko metsä.
Ihan säikähdin.
Ja heti oli kukin olevinaan kanto, mätäs, kivi, sienikin.
- Olkaa mitä vaan, niille vilkutin.
*****
Ja jatkoin matkaa, ja polku oli kumman kiemurainen.
Niin tuli vastaan muuan keijumainen nainen.
Ja kun katsoin oikein tarkkaan, huomasin
sen selässä läpikuultavat siivetkin.
*****
Ja siitä heti arvasin,
sen arvaat sinäkin,
että keijuhan se
pieni keijunainen olikin.
*****
Se oli läpikotaisin niin läpikuultavainen
ja takana yhtä kuultavainen keijukainen
takana keijun leijukaiset ritirimssunaan
ja viimeisenä oli joku hyvin leijumainen
aivan näkymätön olijainen,
jolla ei siipiä ollut ollenkaan,
oliko häntä itseäänkään edes olemassakaan.
*****
Ja ne keijut lentää liihottivat,
viihottivat
ohi lentää hiihottivat
ja niillä oli kukitettu korvanpieli
ja suussa pieni kukkamainen kieli.
*****
Ja heille taputin.
Ne silloin pysähtyivät kaikki, koko metsä, pienin leijukin.
Ja joku oli heti olevinaan ukonhattu,
linnunsilmä, neidonkenkä,
kuka mitäkin.
*****
Ja minä läksin kotiin päin ja poimin ukonhatun,
neidonkengän, sananjalan,
ja otin mukaan kiven, mättäänsyrjän, kannonjuuren,
sienenpalan.
*****
Ja koko metsän kotiin vein
ja pihaan leikkipiirin tein,
ja peikot, keijut tanssiin vein,
ja peikot tanssi röntystäen tasajalkaa, tasajalkaa,
ja keijukaiset tanssi, pyöri, tanssi, pyöri,
oi, ne pyöri pois!

Mentalwear (klik!)

Hullun hienoja vaatteita tuolla kyllä myydään. Hieman kalliitahan ne ovat, mutta rahat menevät hyvään tarkoitukseen.
*****
Vuokrasin tänään leffan, mutta olen niin väsy etten jaksa katsoa sitä. Ehkä huomenna ehtii. Nyt painun petiin, saunan raukeana, valmiina sammumaan sekunnissa.
*****
Yötä, myötä!

Onnettomat

Jos olet kovin ahdistuneella tuulella, älä katso otsikosta avautuvia videopätkiä. Näistä possuista ja kanoista oli juttua ainakin Voima-lehdessä muutama numero takaperin, mutta tänään ajattelin kaltoin kohdeltuja elukoita miettiessäni omaa kasvissyöntiä, jonka lopetin seitsemän vuoden jälkeen niin kutsutuista sosiaalisista syistä... Pian pitänee yrittää uudelleen. Itse asiassa se on helppoa ja herkullista, kunhan vain jaksaisi kokkailla ahkerammin, jottei ruokailu kävisi turhan yksipuoliseksi.
*****
Mielessä liikkuu paljon muutakin kuin kuvia surullisista eläimistä: tämä viikko on poikkeuksellisen täynnä tapahtumia, joiden parissa aika kuluu kivanlaisesti. Vaan ehkäpä kirjoittamisellekin jää jokunen hetki. Kiireiseksi kun en kerkiä.

Ennen päivänlaskua

Äsken uskaltauduin lukemaan päiväkirjaani viime vuodelta. Sairasta tekstiä monin paikoin. Nyt huomasin selkeästi, että varsnkin nk. suhteessani minua häiritsi koko ajan jokin selittämätön seikka, mutta yltiöpositiivisen itsetsemppauksen keinoin työnsin tummat ajatukset sivuun aina kun niitä esiintyi; olinhan löytänyt jotain ainutlaatuisen erikoista, jota en kai voisi kuvitellakaan täysin käsittäväni...

*****

Viimeinen merkintä on lokakuulta. Yksi menetys jo takana, suurempi paha vielä edessä - tai siis sen paljastuminen. Tuon jälkeen en sitten olekaan jaksanut kirjoittaa mitään, kunnes aloitin tämän touhun. Alla syksyn kaksi viimeistä kappaletta, toiveikkuutta täynnä

*****

*****

*****

Toisaalta, en todellakaan osaa kuvitella missä ja mitä tekemässä olisin, jos kaikki olisi mennyt jotenkin suunnitelmallisemmin. Minkään siloisen skriptin mukaanhan elämäni ei ole kulkenut edes ihan pienenä, vaan muutot, uskonasiat, köyhyys ja oma melankoliaan taipuvainen luonteeni ovat muodostaneet osan sitä perustaa, jota en yksinkertaisesti voi muuttaa. Vasta ihan viime aikoina olen edes pystynyt hyväksymään kaiken osaksi historiaani - aikaisemmin pyrin peittelemään ja unohtamaan monia aisoita. Nyt tiedän, että itsensä rehellinen kohtaaminen on edellytys kehittymiselle ja muutokselle. Ketään ei tarvitse syytellä eikä menneeseen tarvitse jämähtää, mutta kaikkea kokemaansa voi käytää hyväkseen parempaa tulevaisuutta rakentaessaan.

*****
Jossittelu on siis turhaa, samoin katkeruus. Elämä ei voi olla täydellistä, mutta kaikin puolin tyydyttävää kyllä. Minä olen tehnyt monia virheitä, joiden miettiminen on joskus hyvin raskasta, seurausten näkemisestä puhumattakaan. Kuitenkin olen myös oppinut valtavasti juuri vastoinkäymisistä, joita olen itse osaltani ollut aiheuttamassa. Voin siis jatkaa eteenpäin, kohti parempaa, kiitollisena siitä etten ole yksin. Ottaen huomioon sen että olen hidas - mutta minulla on aikaa.

Na-na-na-na-naa...

Den här sången från Thomas Ledin har alltid gjort mig glad. Hoppas att också Du mår bra idag och kommer ihåg att man kan njuta av midsommaren även om det regnar, även utan öl...

(Små barn fattar ju det!)Inte ett moln

Så långt ögat kan nå

Inte en droppe regn

På flera dar

*****

Med en glass i min mun

Och i sandaler av plast

Går jag i solen

Och tänker på dig

*****

Ljusblåa dagar

Seglar förbi

****

Sommaren är kort

Det mesta regnar bort

Men nu är den här

Så ta för dig

Solen skiner idag

*****

Hösten kommer snart

Det gör med vindens fart

Så lyssna på mig

Solen skiner kanske bara idag

*****

Vattnet är varmt

Och luften står still

Jag sitter i skuggan

Läser gårdagens blad

*****

Snart är det dags

För ett hopp i det blå

Få bort sanden mellan tårna

Och svalka min kropp

*****

Sommaren är kort

Det mesta regnar bort

Men nu är den här

Så ta för dig

Solen skiner idag

Illan itsetutkiskelua

Tämän päivän aikaisemmasta pohdinnoistani saattoi jäädä sellainen kuva, että hoiva ja huolenpito merkitsisivät minulle vain fyysistä hellyyttä. Ei se niin mene, vaikka halinkipeä henkilö olenkin.

*****

Tällä hetkellä elämässäni on kieltämättä monta ihmistä, joilta olen saanut hurjan paljon neuvoja, lohdutusta ja kannustusta, enkä vastalahjaksi ole kyennyt antamaan juuri muuta kuin kiitollisuuteni, joka toivon mukaan myös näkyy. Mutta jos puhutaan koko tähänastisesta elämästä ja siihen sisältyneistä ihmissuhteista, en sanoisi että olen ollut ainakaan "huolehdittava".

*****

Mutta. Kovin montaa fiksua päätöstä en itsenäisesti ole kyennyt tekemään sen jälkeen, kun sain ällän paperit lukematta edes kirjoituksiin. (Psykologian kirjat kävin uudelleen läpi.) Kouluaikaan en siis oppinut ahertamaan tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä minun ei tarvinnut. Tein hyvin sen mitä piti, mikä riitti, mutten ollenkaan oppinut tietämään, mitä itse haluan.

*****

Kun ala-asteella tahdoin mukaan orkesteriin, aloitin sellonsoiton, sillä se soitin puuttui pikkukoulumme jousikokoonpanosta. Tuossakin oma tahtoni jäi siis vain puolitiehen. Kun joku vuosia myöhemmin oli onnistunut särkemään sydämeni, yritin parantaa sen ottamalla seurustelukumppanikseni kaverin, jonka tiesin olevan valmiiksi rakastunut itseeni. Niin helppoa - ja todella tyhmää! (Varsinkin kun sittemmin menin naimisiin tämän "romanttisen ystävän" kanssa aikuistumishuumani aikoihin.) Aloitin yliopisto-opintoni pääaineessa, jonka sisäänpääsyprosentti oli 20 hujakoilla ja pyrkiminen siten melko helppo haaste.

*****

Ja niin edelleen. Näitä tarinoita löytyy tämän tytön (hmmm...) historiasta! On siis todellakin aika muuttaa kurssia. Painavasti lastatut laivat vain tuppaavat kääntymään kovin hitaasti.

*****

(Kuvan kymmenvuotias on vielä viaton ja vioittumaton, sylissään Taku-pukki, ympärillä näkymättömissä neljä rakasta pikkusisarusta. Nuorin rakas ei vielä ole olemassa. Nyt heistä kaksi on mökkijuhannuksenvietossa, kuten myös kaksi neljästä sijaissisaruksesta sekä äiti ja isä. Yksi 15-vuotias kaunotar huikkasi juuri hyvää yötä, ja loput luuhaavat tahoillaan, kuka missäkin kaupungissa, toivon mukaan oikeasti onnellisina.)

Psykologiaa...

(Minä samaistun enemmän siihen toiseen kissaan, joka tälläkin hetkellä nukkuu rauhallisessa lempipaikassaan saunan lauteilla, mutta Isabellan asento tässä otoksessa on jotenkin kuvaava...)

*****

*****

*****

Tänään kävin sitten psykologilla. Muuton vuoksi tapasin häntä nyt viimeistä kertaa, sillä siirryn tietenkin uuden kaupunginosani palveluiden piiriin. Ihmiset vaihtuvat, mutta sehän on kovin tuttua eikä ensinkään pelottavaa. Toivottavasti kemiat pelaavat hoitokontaktien kanssa myös tulevaisuudessa - tähän asti kaikki on siltä osin sujunut varsin hyvin.

*****

Mitä nyt hiukan "loukkaannuin" eräästä kohdasta siinä lausunnossa, josta olenkin jo ehtinyt purkautua. Sen pohjalta keskustelimme sitten kaikenlaista. Psykologi kysyi esimerkiksi, ovatko ihmissuhteeni jakaantuneet sellaisiin, joissa itse hoivaan ja sitten niihin, joissa minua hoivataan, vai vaihtelevatko nämä kaksi samojen suhteiden sisällä. Minun mielestäni vaihtelevat, jotain menneisyyden tapausta lukuunottamatta jossa - yllätys! - minä olin se hoivaaja. (Enkä puhu nyt lapsista, mikä on tietenkin ihan oma juttunsa.) Jäin kuitenkin vielä pohtimaan tätä. Kommentteja otetaan vastaan, rakkaat ystävät! (Onkohan tästä asiasta tiedustelu nyt sitten sitä yliriippuvuutta ja epäitsenäisyyttä??? Vai voisiko se merkitä vain sitä, että haluan oikeasti nähdä itseni myös muiden silmin...?)

*****

Edellisessä "suhteessani" en hoivaa saanut, ja tunnustan kaivanneeni sitä kovin. En kyennyt sitä myöskään antamaan, ainakaan sillä tavoin kuin olisin halunnut, kun toista ärsytti fyysinen hellyys ellei se ollut seksuaalista. Ja tapaamiset ja tekemisetkin menivät hänen tahtonsa mukaisessa aikataulussa, toisin sanoen minä olin aina saatavilla, mutta itse en saanut läheisyyttä läheskään aina kun sitä olisin tarvinnut. En ole tästä enää katkera tai kimpaantunut, sillä tiedänhän jo syyt ja selitykset kaikelle. Mutta nuokin seikat ovat varmasti lisänneet hiipivää hulluuttani huomattavasti.

*****

On lohdullista huomata, miten muutkin ovat järkyttyneet omista lääkärinlausunnoistaan. Eilen juttelin tästä erään pahoista parantuneen kanssa, ja muutkin "masisbloggaajat" näkyvät tietävän tunteen. Psykologikin sanoi, että tuollaista tekstiä lukiessa asiat tulevat silmien eteen ikäänkuin liian nopeasti, kun niitä kaikkia pitäisi kuitenkin käsitellä rauhassa ja syventyen. Sairaalajakson loppulausunnossa, sellaisessa tosi lyhyessä, oli puolestaan suorastaan yltiöpositiivinen lause: "Potilas on valoisa." En sittenkään ihan pimeä -

*****

*****

*****

Kiitokset muuten eilisen tekstin kommenteista(^^)!

Lohikäärmepilvi

Ihan selvästi! Sellainen laskeutui maan päälle tänään(^^). Taas kerran sain muistutuksen siitä, että On Ihania Ihmisiä! Tai siis, lohikäärmeitä... Ja vaikka asiat olisivat miten huonosti, hyvien tyyppien ymmärrys epäonnisuuttasi ja epäonnistumistasi kohtaan kantaa aina hiukan matkaa eteenpäin.

*****

En ole enemmän (jos en vähemmänkään) hullu kuin eilen, ja huomauttaisin, ettei allaoleva ole minun diagnoosini. Liki kolmen sivun mittaisessa lääkärinlausunnossa luki jossain kohdassa sulkeiden sisällä: 'riip.pers.piirteitä'. Virallisen määritelmän täyttymiseksi pitäisi täyttää vähintään sen ja sen verran niitä ja niitä tunnusmerkkejä, jotka eivät kohdallani onneksi toteudu. Mutta tuo yleinen kuvaus sopii minuun melko hyvin, minkä vuoksi sen täällä julkaisinkin.

*****

Huomenna juttelen kuitenkin tuostakin asiasta psykologini kanssa. Itse asiassa taidan ottaa tuon B-lausunnon mukaani ja käyttää sitä jonkinlaisena keskustelurunkona - sen verran ajatuksia pahainen paperi minussa herätti.

*****

On muuten aika hurjaa lukea tuollaista tekstiä itsestään. Jotenkin liian kliinistä. Sen jälkeen täytyy vain muistaa, ettei ole ainoastaan noiden sanojen kuvaama ongelmakimppu, ettei se ole Totuus isolla T:llä, vaan myös paljon muuta. Mutta niiden ongelmien nitistäminen on edellytys sille, että se muu löytyy.

*****

Ja sitä en pysty tekemään yksin.

Itkettävän totta

Taas ICD-kymppiä:
*****
F60.7 Riippuvainen persoonallisuus (Dependent personality disorder)
*****
- Huono itseluottamus ja voimakas hylätyksi tulemisen pelko
- Liiallinen tarve tulla hoivatuksi ja tarve saada muut tekemään päätökset jotka pitäisi tehdä itse
- Yksin jäädessään tuntee itsensä avuttomaksi
- Esiintyvyys: 1%
- Yleisempi naisilla kuin miehillä
- Oireet yleensä vähenevät iän myötä
- Alttius masennukselle (etenkin menetettyään sen henkilön josta on riippuvainen)
*****
Juuri lukemani lääkärinlausunnon perusteella minulla on näitäkin piirteitä. Tunnustan. Diagnoosiksi asti ei ehkä kuitenkaan. Minua puhuttelee tuo lukema: yksi prosentti. Se sopii niin kovin hyvin outouteeni -
*****
Yleisesti ottaen se lausunto (Kelan sairauspäivärahaa varten...) sai minut jotenkin sekaisin suurinpiirtein hyvän päivän jälkeen. Muutamien numerovirheiden lisäksi (sairaalassaoloaikani muunmuassa) siinä oli niinsanottuja aukkoja, joista en ilmeisesti ole tälle lääkärille puhunut. Yleisesti ottaen se kuitenkin antaa nykyhetkestäni masentavan hyvän kuvan.
*****
Nyt muuten tiedän, mistä puhun psykologille ylihuomenna.

Askelmia

Unistelen taas. Viime yönä juoksin puujaloilla portaita alas. Se oli vaikeaa, mutta onnistui, ja olin suorituksestani ylpeä.

*****

Tämän unen pystyn tulkitsemaan helposti. Mysteeriksi jää vain se, miksen ole tajunnut asiaa ilman alitajuntani apua.

*****

Niillä seipäillä kävely on vaikeampaa ja kömpelömpää kuin tavallinen tallustelu. (Masennus.) Halusin kuitenkin pistää paremmaksi, ja aloin juosta. (Olen yrittänyt olla ns. "hyvä masentunut": minun täytyy saada tästä jotain irti.) Portaiden alasjuoksu on vaarallista ilman moisia sirkusvälineitä, saati sitten niiden kanssa. (Minun tiedostamaton toimintanikin saattaa olla vaarallista, kun kukaan ei huomaa kuinka alhainen oloni oikeasti onkaan.)

*****

Eräs kaunis ihminen krjoitti minulle juuri tästä: että taidan peittää osan ahdistuksestani tehokkaasti tekstieni alle. Kirjoitanhan pääasiassa hyvien hetkien aikaan. Itse tiedostan sen, etten suostu lähtemään ihmisten ilmoille, ellen ole jotakuinkin kuosissa, ellen pysty näyttämään "normaalilta". Viimeksi en mielestäni voinut, mikä ottaa päähän.

*****

Näistä pitää puhua psykologille. Onneksi hän on mukava ja pätevä ja muuta sellaista. Tiedän etten ole ihan pohjalla, kun pystyn ajattelemaan monesta asiasta positiivisesti. Mutta pahimpien olojen tullessa en tajua yhtään, miksi minun pitäisi jatkaa täällä - ketä varten?

*****

Yhteiskunta yrittää vielä saada minusta "kelpoisen". Muuten en saisi edes apua. Tämäkin tieto masentaa.

Tuulee

Nahkatakki pitää kylmää paremmin kuin neulottu: liian ohuen vaatteen läpi viima tulee iholle asti.

*****

Lauantaina käväisin piknikillä, koska pelkään kehittäväni jonkin sosiaalisen fobian vielä tähän päälle, jos jätän menemättä aina kun ei yhtään huvittaisi. Seura oli hyvää ja iloista - laadukasta suorastaan. Illalla en enää jaksanut lähteä tanssimaan afrikkalaiseen tapaan vaikka olin niin suunnitellut, mutta tulipahan hyvä mieli siitä, kun seuraavana aamuna soitettiin ja syytettiin skippaamisesta. Joku siis kaipasi.

*****

Tänään olen vaihteeksi kuumeillut. Johan edellisestä kerrasta onkin viikkoja... Parien päivätorkkujen takia nyt ei nukuta nimeksikään, joten vietän nostalgiailtaa: kuuntelen niinkutsuttuja kidutuskappaleita eli lauluja, jotka joskus ovat liittyneet Suuriin Tunteisiin. Tällä hetkellä kuuluu kovin runollista, mutta niin totta (Poets of the Fallin ensimmäiseltä levyltä 'Signs of Life'):

*****

When the deal

that you made with love

is just a one way street, one way street

You feel

you'll go overboard

cos you're incomplete, incomplete

...

Have a little more of not enough

more of what is less but isn't love

little of the same you're dreaming of

That's enough, that's enough.

F32.2

Otteita ICD-10 -tautiluokituskirjasta:
*****

F32 Masennustila

*****
Tyypillisessä lievässä, kohtalaisessa tai vaikeassa masennustilassa henkilö kärsii mielialan laskusta sekä tarmon ja toimeliaisuuden puutteesta. Kyky nauttia, tuntea mielenkiintoa ja keskittyä on heikentynyt, ja pienikin ponnistus johtaa uupumukseen. Tavallisesti uni on häiriintynyt ja ruokahalu vähentynyt. Itsetunto ja itseluottamus ovat melkein aina laskeneet, ja jopa lievässä masennuksessa esiintyy usein syyllisyyden ja arvottomuuden tunteita. Mieliala ei päivittäin juuri vaihtele, ja se on olosuhteista riippumaton. Mukana saattaa olla ns. somaattisia oireita, joita ovat mielenkiinnon ja mielihyvän menettäminen, herääminen aamuisin monta tuntia tavanomaista aiemmin, masennuksen paheneminen aamuisin, huomattava psykomotorinen hidastuminen, kiihtymys, ruokahalun puute, painon lasku ja seksuaalisen halukkuuden väheneminen. Oireiden määrän ja vaikeuden perusteella masennustila voidaan määrittää lieväksi, kohtalaiseksi tai vaikeaksi.

*****
F32.2 Vaikea masennustila ilman psykoottisia oireita

*****
Masennustila, jossa useat edellä mainituista oireista ovat voimakkaita ja kärsimystä aiheuttavia. Tyypillisesti esiintyy itsetunnon laskua ja arvottomuuden tai syyllisyyden tunteita. Itsetuhoajatukset ja -käyttäytyminen ovat yleisiä,ja tavallisesti ilmenee joukko "somaattisia" oireita.

*****

*****

*****

Tänään tapasin psykiatrin, ensimmäistä kertaa sairaalan ulkopuolella (jossa näin lääkäriä vain kahdesti, toisella kerralla uloskirjoittautumisen yhteydessä). Sairaslomaani jatkettiin elokuun loppuun saakka, ja lääkärintodistukseen kirjattiin ylläoleva diagnoosi.

*****

Lääkäri ihmetteli, miksei minulta ole tähän mennessä otettu sydänkäyrää vaikka kärsin rytmihäiriöistä, minkä lisäksi leposykkeeni on aina ollut melko korkea. Nyt pitää sitten varata sellainenkin tutkimus, jossa elintärkeä elimeni kuvataan ilmeisesti myös ultraäänellä läppävikojen poissulkemiseksi (näin ymmärsin). Sain myös beetasalpaajareseptin - niitähän käyttävät muunmuassa esiintyvät muusikot omiin "tykytyksiinsä" - mutta minimiannostuksesta huolimatta ajattelin vielä lukea asiasta ennen kuin ehkä suuntaan apteekkiin. Ajatus siitä, ettei minulla tällä hetkellä ole mitään muuta lääkitystä kuin jo kuukausia käyttämäni mielialalääke, jota sitäkin otan puolet maksimiannostuksesta, tuntuu hyvältä. En onneksi ole tarvinnut edes rauhoittavia.

*****

Olen iloinen myös siitä, että tämäkin lääkäri oli todella positiivinen hoitokontakti. Tänään jutut liippasivat jo tulevaisuuden järjestämistä koulun ja työn suhteen, mutta niistä puhelen enemmän psykologin kanssa (jota treffasin lyhyesti maanantaina ja uudelleen taas parin viikon päästä). Hoidettavia asioita on paljon, mutta uskon että ne ajan kanssa myös hoituvat.

*****

Kun minulla ei enää ole kiire tai pakko - yhtään mihinkään.

Illasta Aamuun

"Elämä on kuuma päivä, kenties kuolema on viileä yö, elämä on matala poukama, kenties kuolema on kirkas, syvä vesi." Sanoi Mika Waltari.

*****

Pappa, äidin isä, lähti ottamaan siitä selvää eilen illalla. Hän oli sairastellut jo pitkään, ja viimeiset ajat mummo toimi hänen omaishoitajanaan. Nuorin isovanhemmistani siirtyi ensimmäisenä "ikuiseen kesään", kuten äiti tänään sanoi.

*****

Minä en tiedä elämän tarkoitusta, vaikka kuinka yritän arvailla, mikä se voisi olla. Kun ihminen poistuu tästä todellisuudesta, tarkoituksia jäävät varmasti pohtimaan kaikki läheiset ja jotkut kaukaisemmatkin, ainakin hetkeksi. En voi aavistaa, mitä vaikkapa pappani ajatteli omasta elämästään tai siitä, mitä jättää jälkeensä; mikä siitä on hyvää ja mikä ei. Se, minkä kaikki voivat omin silmin nähdä on kaksi lasta, kymmenen lastenlasta ja tähän mennessä yksi lastenlastenlapsi. Ei ihan vähän elämää!

*****

Me olemme ja kuolemme. Jatkumme. Toisessakin todellisuudessa kai.

*****

"Siellä on kaunista." (Thomas Alva Edisonin viimeiset sanat.)

Kesä!

Valoon ja lämpöön on helppo herätä. Aamukahvi parvekkeella maistuu paremmalta kuin keittiön pöydän ääressä. Tekee mieli olla ulkona ja nauttia: tuoksuista, äänistä, hyvästä kirjasta; etsiä uusia uimapaikkoja, metsäpolkuja, maisemia... Kuvassa on yksi vanhoista suosikki-idylleistäni Keski-Suomessa, minä lihavimmillani(^^) ja rakas lapsi. Saunan raikkaina, sorsia syötellen.

*****

Pian näen ne taas, tuon tyttösen ja paikankin. Onneksi ovat vain junamatkan päässä, mikä sekin on kesällä kivaa, kun suomalainen jähmeys vähän sulaa ja ihmiset ovat tavallista rennompia ja ystävällisempiä ventovieraidenkin kesken.

*****

Toivon, että lämpöinen aika toisi paistetta myös sisimpään. Ihan meidän kaikkien.