torstai 4. syyskuuta 2008

Toipilas


Tämä maalaus on kuulunut suosikkeihini pienestä pitäen. Olen nähnyt sen ensimmäistä kertaa jonkin kirjan sivuilla enkä suinkaan museossa, mutta vaikuttava se on silti ollut aina. Tyttönen toipuu -

*****

Minä hyräilin tänään siivotessani (myös veskit viemäreineen, eli siis ihan kunnolla). Oli siis hyvä olo, vaikka tein jotain äärimmäisen ärsyttävää. Siinä samalla mietiskelin myös tätä blogia, joka on nyt ollut tauolla. En ehkä jatka, ainakaan pitkään.

*****

Näiden rivien kirjoittaminen oli ensin elintärkeää, sitten hyödyllistä ja lopulta pääasiassa kivaa. Minulle, siis. Lukijoiden palautettakaan en suinkaan ole unohtanut, ja koska lupasin sanoa jotain myös taannoisesta kyselystäni, tulen sen vielä tekemään.

*****

Tällä hetkellä pääasiallinen työni on työnhaku, mutta opintojakaan en ole jättänyt. Moni asia on syksynkin osalta auki, mutta se ei varsinaisesti ahdista. Huonot ja hyvät olot tuntuvat vaihtelevan melko normaalisti, ja vaikka energiaa ei vielä tuhlattavaksi asti olekaan, tunnen nousevani koko ajan ylöspäin.

*****

Voisin jopa sanoa olevani onnellinen. Kaikesta huolimatta ja osaksi juuri siksi.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Haluatko kertoa, onko rakas, uusi ihmissuhteesi nainen vai mies? Veikkaan....

Jr. Jones kirjoitti...

oisin melkein sanonut, että tuo on valokuva, jota on vähän retusoitu näyttämään maalaukselta. Varsin hieno.

Jos tuntuu siltä, että on aika siirtyä eteenpäin, niin täytyyhän sitä itseään kuunnella. Olet kuitenkin aina tervetullut vierailulle Jonesin palstalle. ;)

AAMU kirjoitti...

Hei
Minäkin tykkään toipilaan kuvasta. Siinä on käännytty katsomaan valoon, on kuin pieni mietteliäs hetki, ennen kuin noustaan uuteen päivään ja toimintaan. Hienoa, että sinäkin olet noussut.

Anonyymi kirjoitti...

Huomenta

ja tervetuloa takaisin blogin ääreen!

Hienoa että olet toipumassa, olen oikein tyytyväinen puolestasi. Blogillasi on varmasti ollut terapeuttinen vaikutus paitsi meille lukijoille niin myös itsellesi. Ainakin minua harmittaa jos päätät lopettaa bloggaamisen, tekstejäsi on ollut niin mielenkiintoista lukea.

Muista kiiruhtaa hitaasti. Nyt kun tunnet olevasi paremmassa kunnossa niin se ei välttämättä tarkoita sitä että olisit täysin kunnossa. Siinä on iso ero. Kevät 2008 oli minulle raskas osittain siksi että edellisenä syksynä luulin olevani kunnossa ja urakoin liikaa. Pudotus oli aikamoinen.

Onnea työnhakuun!

k

antaudu kirjoitti...

Onnea työnhakuun! Voimia ja sinnikkyttä myös, varmasti onnistut.

Tarja

Bit kirjoitti...

Lauantaita!

Kiva huomata, että tänne kuitenkin vielä kurkitaan... Tuskin minä tätä touhua kokonaan jätän, ikuisiksi ajoiksi ainakaan, vaikken tämän otsikon alla jatkaisikaan. Se ei tarkoita sitä, että kuvittelisin yhtäkkiä muuttuneeni supervahvaksi, vaan iloista huomiota siitä, että vähitellen muutun paremmaksi.

Toki tiedän, että kun vaatimusten taas antaa kasvaa, pettymyksiä voi tulla - kun ei pystykään siihen mihin jo haluaisi pystyä. Tuo työnhaku on kohdallani juttu, jotka tahdon kuitenki tosissani taas yrittää, sillä opinnoilla ei elä (kun tukeakaan en niihin enää saa) ja yksi raskaimmista asioista viime aikoina on ollut se, että rahat eivät tunnu riittävän.

Vaikka omaisuus sinänsä ei ole minulle tärkeä asia (haluan omistaa vain sellaista, josta voin leikiten luopua milloin vain), on oikea varattomuuskin puuduttavaa, sillä se rajoittaa elämää ja vie siksi voimia. Ja ärsyttää olla velkaa eimerkiksi vanhemmilleen, joilla on ihan riittävästi omiakin paineita mm. sijaismuksujen kanssa.

*****
Tarjakin on aloittanut blogin(: Vaikka sinäkinhän kirjoittelet paljon myös muuten. "Munkin" söpösen nimi on Tiina.

Kiitos taas kommenteista, kaikki!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Bit!

Ikävä tulee, jos lopetat tämän blogin. Toivon sinulle kaikkea mahdollista hyvää jatkossa.

Krisse

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kuulla! Olet rakas!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Bit! Asun maalla onnellisena -päätös oli oikea ja ennenkaikkea se tuli mahdolliseksi!
Kaikkea hyvää sulle ja iso halaus, terveisin S ja koira 8v.
Kirjoittele joskus kuitenkin, en minäkään halua kokonaan jättää näitä juttuja...

Jr. Jones kirjoitti...

Mitä kuuluu Bit?

Anonyymi kirjoitti...

Hei Bit, ethän lopeta kirjoittamista -miekii oon täällä taas!Kuulostellaan ja voi hyvin.