Meitä sanotaan samannäköisiksi. Joskus joku on tunnistanut minut äitini tyttäreksi nähdessään minut yksin, ensimmäistä kertaa koskaan. Se on kivaa. Jonnekin neljä-viisivuotiaaksi asti ajattelin, että äitini on maailman kaunein nainen.
*****
Olemme täsmälleen saman pituiset sekä samaa mallia muutenkin. Joskus tuudittaudun liikaa ajatukseen, että en varmaankaan liho helposti kun ei kerran äitikään, joka sentään on saanut monta lasta ja tykkää makeasta... Minä en kuitenkaan liene aivan yhtä onnekas.
*****
Äiti on myös iloinen. Hän hymyilee niin paljon, että monet ihmiset eivät kai usko, että hänelläkin on huolia. Omat murheet on hyvä kertoa äidille, joka ymmärtää. Pienempänä, jos koulussa sattui olemaan ankea päivä, ajatus kahvikupposesta päivän kuulumisia kertoen - äidille tietenkin - rauhoitti mieltä.
*****
*****
*****
Kun synnyin, äitini oli johtavassa asemassa. Hän kuitenkin päätti jättää pestin ja siirtyä "tavalliseksi työntekijäksi", jotta voisi keskittyä kasvavaan perheeseen. Koska me lapset olemme syntyneet suunnilleen kahden vuoden välein, äitiyslomat ovat mahdollistaneet sen, että pikkukoululaisena sain useimmiten tulla kotiin, jossa odotti lämmin vanhempi. Vasta aikuisena, kumppanin lasten iltapäivähoitoja järjestellessä olen tajunnut, miten paljon turvaa tuo onkaan tuonut omaan lapsuuteeni.
*****
Joka ikisenä syntymäpäivänäni, niillä hetkillä kun olen nähnyt päivänvalon, äiti lähettää tunteita pursuavan tekstiviestin, joka saa kyyneleet silmiini. Murkkuikäni pahimpina vuosina hän oli se ihminen, jonka suusta sain kuulla olevani kaunis. En sitä toki uskonut, mutta hyvältähän tuo tuntui aikana, jolloin tuli seisoskeltua peilin edessä kauneuskirurgiaa vakavasti miettien.
*****
Jossain vaiheessa teini-ikää lainailin aika paljon äidin vaatteita. En kuitenkaan niitä kukkakuvioisia, joista hän kovasti pitää - siinä mielessä makumme ovat erilaiset. Kukkamekkoja tai ei, romantikkoja taidamme olla molemmat: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja kuulunee ikuisesti parhaimpiin katselumuistoihini (sen kanssa samaan aikaan TV:stä taisi tulla jotain muuta ja "tärkeämpää", sillä minä ja äiti jouduimme viettämään keskiviikkoiltaisen tunnin yläkerran pikkutelkkarin äärellä).
*****
*****
*****
Lapset tykkäävät äidistä, siis myös "vieraat lapset", ja hän heistä. (Sama täällä.) Muita perimiäni ominaisuuksia: äiti ei ole intohimoinen kokki (mutta osaa tehdä maittavaa tavallista ruokaa; isäni muuten on kokki). Hän ei harrasta puutarhanhoitoa eikä käsitöitä, mutta on meillä silti ollut puutarha, ja minulla vauvana äidin neulomia pukineita. Hän on musikaalinen, osaa soittaa ja laulaa (meillä on samantyylinen ääni, paitsi äidillä mielestäni kivempi, ja molemmat olemme alttoja eli sellaisia "kuorolaulajia"; lapsiensa joukkoon kuuluu myös soolosopraano ja bändipoika). Äiti on aamu-uninen ja hänellä on kielipää.
*****
Tänään äiti on oman äitinsä luona; me näemme huomenna.
*****
Hän kuuluu edelleen maailmani kauneimpien naisten joukkoon.
*****
Olemme täsmälleen saman pituiset sekä samaa mallia muutenkin. Joskus tuudittaudun liikaa ajatukseen, että en varmaankaan liho helposti kun ei kerran äitikään, joka sentään on saanut monta lasta ja tykkää makeasta... Minä en kuitenkaan liene aivan yhtä onnekas.
*****
Äiti on myös iloinen. Hän hymyilee niin paljon, että monet ihmiset eivät kai usko, että hänelläkin on huolia. Omat murheet on hyvä kertoa äidille, joka ymmärtää. Pienempänä, jos koulussa sattui olemaan ankea päivä, ajatus kahvikupposesta päivän kuulumisia kertoen - äidille tietenkin - rauhoitti mieltä.
*****
*****
*****
Kun synnyin, äitini oli johtavassa asemassa. Hän kuitenkin päätti jättää pestin ja siirtyä "tavalliseksi työntekijäksi", jotta voisi keskittyä kasvavaan perheeseen. Koska me lapset olemme syntyneet suunnilleen kahden vuoden välein, äitiyslomat ovat mahdollistaneet sen, että pikkukoululaisena sain useimmiten tulla kotiin, jossa odotti lämmin vanhempi. Vasta aikuisena, kumppanin lasten iltapäivähoitoja järjestellessä olen tajunnut, miten paljon turvaa tuo onkaan tuonut omaan lapsuuteeni.
*****
Joka ikisenä syntymäpäivänäni, niillä hetkillä kun olen nähnyt päivänvalon, äiti lähettää tunteita pursuavan tekstiviestin, joka saa kyyneleet silmiini. Murkkuikäni pahimpina vuosina hän oli se ihminen, jonka suusta sain kuulla olevani kaunis. En sitä toki uskonut, mutta hyvältähän tuo tuntui aikana, jolloin tuli seisoskeltua peilin edessä kauneuskirurgiaa vakavasti miettien.
*****
Jossain vaiheessa teini-ikää lainailin aika paljon äidin vaatteita. En kuitenkaan niitä kukkakuvioisia, joista hän kovasti pitää - siinä mielessä makumme ovat erilaiset. Kukkamekkoja tai ei, romantikkoja taidamme olla molemmat: Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -minisarja kuulunee ikuisesti parhaimpiin katselumuistoihini (sen kanssa samaan aikaan TV:stä taisi tulla jotain muuta ja "tärkeämpää", sillä minä ja äiti jouduimme viettämään keskiviikkoiltaisen tunnin yläkerran pikkutelkkarin äärellä).
*****
*****
*****
Lapset tykkäävät äidistä, siis myös "vieraat lapset", ja hän heistä. (Sama täällä.) Muita perimiäni ominaisuuksia: äiti ei ole intohimoinen kokki (mutta osaa tehdä maittavaa tavallista ruokaa; isäni muuten on kokki). Hän ei harrasta puutarhanhoitoa eikä käsitöitä, mutta on meillä silti ollut puutarha, ja minulla vauvana äidin neulomia pukineita. Hän on musikaalinen, osaa soittaa ja laulaa (meillä on samantyylinen ääni, paitsi äidillä mielestäni kivempi, ja molemmat olemme alttoja eli sellaisia "kuorolaulajia"; lapsiensa joukkoon kuuluu myös soolosopraano ja bändipoika). Äiti on aamu-uninen ja hänellä on kielipää.
*****
Tänään äiti on oman äitinsä luona; me näemme huomenna.
*****
Hän kuuluu edelleen maailmani kauneimpien naisten joukkoon.
4 kommenttia:
Sinä olet itsekin yksi kauneimmista...
T.Krisse
Kiitos kovasti. Yritän välttää sellaista rumuutta jolla satutetaan muita. Aina en edes onnistu.
ihanasti sanottu äidistä, toivottavasti minun poikani joskus ajattelevat minusta samoin :-)
Toivottavasti! Ehkä noi miehet ja sellaisiksi aikovat on vaan hitaampia, joskus, tajuamaan. (Ja kaikille rakkaille miehille sekä mukaville miestutuille tässä kohtaa terveisiä: TE olette tietenkin poikkeuksia:--)
Sinun kirjoituksiasi luen joskus ihan sydän rikki, sillä en käsitä, miten olet selvinnyt joistain menneistäsi (kun tiedän oikeasti, millaista suorastaan mystistä tuhovoimaa jotkut ihmiset omaavat). Kuitenkin näyttää siltä, että asiat ovat menossa parempaan suuntaan, vaikka vauhti itsestä varmaan tuntuukin hitaalta.
Mun äiti muuten lukee tätä blogia. Tuo oli syntymäpäivälahjani hänelle, kun en keksinyt mitään konkreettista. Sydämellisenä ihmisenä hän tietenkin sanoi, että se riitti... Onneksi ei täyttänyt pyöreitä!
Oli mukavaa kun kommentoit tänne(:
Lähetä kommentti