Viime yönä näin ihanaa unta. Se oli pitkä, kaunis ja ihmeellinen jo siksi, etten aikoihin ole katsellut muuta kuin painajaisia tai muuten vaan hyvin sekavia yöseikkailuja. Unelmatodellisuuden hyvä olo jatkui sitten oikeaan iltapäivään asti, jolloin lähdin kirkkoon fiilistelemään, mistä ei sitten tullut mitään, sillä tunnelma(ni) oli jotenkin kateissa. Ajatukset taisivat yksinkertaisesti pyöriä vain "näissä maailmoissa", eikä niissä muissa.Ensi viikko tuntuu pelottavalta, sillä silloin olisi tarkoitus saada asioita enemmän kuntoon ja hoitaa rästihommia. Toivon todella, että olo olisi suht koht kohdallaan, jotten joudu pakottamaan itseäni joka askeleeseen.
*****
*****
*****
*****
Ystävä, jonka luona edelleen asun, täytti vuosia pari päivää sitten. Eilen hyvässä seurassa iltaa istuessamme juttelimme sitten esimerkiksi iästä, nuoruudesta, lapsuudesta... Siitä, miten itseä etsiessä voi joskus mennä vaikka ihan pikkulapsen tasolle ja miettiä, millainen sitä oikein olikaan silloin, kun suinkin voi muistaa. Mitä ajatteli ja tunsi tuolloin?
*****Ote pienestä punaisesta vihosta (jota säilytän samassa laatikossa kummilusikan, ensimmäisten sukkieni ja ylioppilaslakin kanssa). Maaliskuulta 1984, äidin käsialaa:
*****Isi torui kerran Lauraa ja kysyi: "Miksi teet aina tuollaista, vaikka tiedät että se on tuhmaa?" "Kun mä haluan, että mulle ollaan vihaisia", sanoi Laura. "Miksi sitten toivot, että sinulle oltaisiin vihaisia?" "Siks, kun surukin on maailmassa kivaa."
*****Kolmivuotiaana -
3 kommenttia:
Uskomatonta, että kolmivuotiaan mielestä surukin on kivaa, kun usein huomaa, että aikuisten mielestä kivakin on surullista. joka päivä lasten kanssa ollessa sitä miettii, että miksi aikuistuessa on tullut niin tylsäksi. miksi ei ole enään kivaa juosta ympäri kämppää ilman syytä, leikkiä muovieläimillä tai hakata ilmapalloilla toisiaan porukalla (niin kuin hoitolapset tänään tekivät onnesta hihkuen)? Mikä meihin ihmisiin tulee, kun me kasvetaan? Miksi onnellisuus on niin paljon hauraampi ja katoavaisempi olotila kuin suru ja pettymys? Itse en tiedä vastausta mihinkään näistä kysymyksistä, ja tuskin tulen koskaan tietämäänkään.
Muutamia vuosia sitten en ollut kovinkaan tasapainoinen, vaikka siltä olisin aina vaikuttanutkin. Tein paljon tyhmyyksiä ja kärsin niistä. Päälimmäinen ajatukseni monien asioiden suhteen oli se, että haluaisin muuttaa tapahtunutta tai edes unohtaa sen. Eteenpäin menossa minua auttoi paljon lausahdus jonka eräs ystävä minulle sanoi, kun nämä asiat ahdistivat. Hän sanoi että: "Menneitä ei koskaan pidä yrittää unohtaa tai muuttaa, vaan on hyväksyttävä ne menneiksi asioiksi ja jatkettava eteenpäin." Ja tottahan se onkin että sitä lähemmäksi se mennyt asia tulee, mitä enemmän sitä koittaa unohtaa.
Sekavia on nämä mun selitykseni, mutta teki vain mieli kirjoittaa mitä mieleen juolahti.
Aurinkoa päiviisi ja paljon halauksia!
Niin totta, siskoseni!
Ensi kesänä olen päättänyt lähteä samoilemaan lähimetsiä ja jopa kiivetä johonkin puuhun. Sitähän me tehtiin koko ajan silloin joskus (:
Mulle tuli muuten yksi päivä mieleen, miten äiti ja iskä meidän lapsuusaikana veikkailivat, että sinä olisit se, joka ekana raahaisi seurustelukumppaneita kotiin jne. Minähän sitten ehdin ensin, jopa "vakiintuakin" (ha-ha-ha), mutta sinä löysit kuin löysitkin ensin sen oikean. Ja hyvänpä nappasit (terkut)!
Päivänsäteitä sinnekin päin.
Kiva, kun jätit kommentin blogiini :) Tulin vastavierailulle, ja tulen toistekin, vasta vähän ennätin lukea kuulumisiasi,tunnelmia ja ajatuksiasi elämästä.
Hauska tutustua, ja saada blogistaniasta uusia ystäviä, jos näin saan sanoa !
Hyvää vointia sinulle tälle alkaneelle viikolle !
Lähetä kommentti