torstai 31. heinäkuuta 2008

Aamun avaus


Tekisi mieli kirjoittaa, mutta toivottua tekstiä ei synny: ajatukset eivät jalostu luettavaan muotoon. Kirjoitan siis siitä etten kykene kirjoittamaan siitä mistä tahtoisin...? En.
*****
Sen sijaan haluan kertoa, että sinä olet tärkeä ihminen.
*****
*****
*****
Kun aloitin blogin, tarkoitukseni numero yksi oli uskaltaa sanoa ääneen: "Olen masentunut". Toinen ideani liittyi siihen, että tarvitsin uutta ajanvietettä, josta kykenen innostumaan ja johon tiesin pystyväni (noina maaliskuisina päivinä tämä ei ollut itsestäänselvyys monenkaan tekemisen kohdalla). Lisäksi arvelin, että kirjoittamalla purkautuminen toimisi terapeuttisesti, ja että saattaisin tekstieni kautta kohdata myös muita, joilla on tai on ollut samanmoisia mutkia matkallaan.
*****
Kaikki on toteutunut, ja enemmän. Se, etten pidä vain omaa, yksityistä päiväkirjaa, tuo asioiden mietintään uuden ulottuvuuden, sillä usein on pakko pysähtyä ajattelemaan, mitä voin ja haluan itsestäni paljastaa. Ennen kaikkea on mielenkiintoista pohtia, miksi jonkun asian haluaa jättää kertomatta mutta toisesta, ehkä yhtä arasta aiheesta on valmis avautumaan. Muita ihmisiä olen kohdannut myös. Se, että juuri sinä luet tätä tekstiä, tuntuu hienolta, kauniilta ja kannustavalta.
*****
Olen iloinen kommenteista, joita viime päivinäkin on tullut. Muutamat sanat ovat maistuneet suloisille kuin suklaa ja virkistäneet kuin viileä juoma pysähtyneessä helteessä, pehmentäneet päivänvaloa joka paljastaa pienimmätkin tahrat, tai hävittäneet harmituksen hajun.
*****
*****
*****
Kaikkein kutkuttavin juttu saa säilyä salaisuutena vielä tovin, ehkä enemmänkin. Kunhan itse selvitän, mitä se oikein merkitseekään, kuinka paljon ja syvästi .
*****
(Hymyilevä haikeus, sekavan sokeriset sanat...)

2 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Terve
Kiinostavaa lukea pohdintojasi blogikirjoittamisen vaikuttimista. Tuo etanasi, muuten, ennusti sään aivan nappiin ainakin täällä meidän kulmilla.

Stacy kirjoitti...

Etana tuo mieleen tappajaetanan. Tappajaetanakaan ei ole tappaja, vaikka sellaiseksi ennakkoluuloisesti nimetty. Ei sitä kiinnosta tappaminen, vaan lisääntyminen.