Tämän päivän aikaisemmasta pohdinnoistani saattoi jäädä sellainen kuva, että hoiva ja huolenpito merkitsisivät minulle vain fyysistä hellyyttä. Ei se niin mene, vaikka halinkipeä henkilö olenkin. *****
Tällä hetkellä elämässäni on kieltämättä monta ihmistä, joilta olen saanut hurjan paljon neuvoja, lohdutusta ja kannustusta, enkä vastalahjaksi ole kyennyt antamaan juuri muuta kuin kiitollisuuteni, joka toivon mukaan myös näkyy. Mutta jos puhutaan koko tähänastisesta elämästä ja siihen sisältyneistä ihmissuhteista, en sanoisi että olen ollut ainakaan "huolehdittava".
*****
Mutta. Kovin montaa fiksua päätöstä en itsenäisesti ole kyennyt tekemään sen jälkeen, kun sain ällän paperit lukematta edes kirjoituksiin. (Psykologian kirjat kävin uudelleen läpi.) Kouluaikaan en siis oppinut ahertamaan tavoitteiden saavuttamiseksi, sillä minun ei tarvinnut. Tein hyvin sen mitä piti, mikä riitti, mutten ollenkaan oppinut tietämään, mitä itse haluan.
*****
Kun ala-asteella tahdoin mukaan orkesteriin, aloitin sellonsoiton, sillä se soitin puuttui pikkukoulumme jousikokoonpanosta. Tuossakin oma tahtoni jäi siis vain puolitiehen. Kun joku vuosia myöhemmin oli onnistunut särkemään sydämeni, yritin parantaa sen ottamalla seurustelukumppanikseni kaverin, jonka tiesin olevan valmiiksi rakastunut itseeni. Niin helppoa - ja todella tyhmää! (Varsinkin kun sittemmin menin naimisiin tämän "romanttisen ystävän" kanssa aikuistumishuumani aikoihin.) Aloitin yliopisto-opintoni pääaineessa, jonka sisäänpääsyprosentti oli 20 hujakoilla ja pyrkiminen siten melko helppo haaste.
*****
Ja niin edelleen. Näitä tarinoita löytyy tämän tytön (hmmm...) historiasta! On siis todellakin aika muuttaa kurssia. Painavasti lastatut laivat vain tuppaavat kääntymään kovin hitaasti.
*****
(Kuvan kymmenvuotias on vielä viaton ja vioittumaton, sylissään Taku-pukki, ympärillä näkymättömissä neljä rakasta pikkusisarusta. Nuorin rakas ei vielä ole olemassa. Nyt heistä kaksi on mökkijuhannuksenvietossa, kuten myös kaksi neljästä sijaissisaruksesta sekä äiti ja isä. Yksi 15-vuotias kaunotar huikkasi juuri hyvää yötä, ja loput luuhaavat tahoillaan, kuka missäkin kaupungissa, toivon mukaan oikeasti onnellisina.)
2 kommenttia:
Löytyyhän sitä meiltä kaikilta noita puoliksi itse päätettyjä asoita tai miksikä niitä sanoitkaan. Itsestänikin löytäisin vastaavia, jos vain rupeaisin etsimään. Varmasti löytyy elemästäsi yhtälailla tekoja ja asioita jotka ovat kokonaan sinusta ja tavoitteistasi lähtöisin. Moni noista mainitsemistasi asioistasikin voisi toisen silmissä olla sellaisia, ellet juuti olisi niitä toisenlaisiksi päättänyt.
En itsekkään tässä tiedä mitä tuolla kommentilla hain. Ehkä sitä että ihminen näkee omat tekonsa ja päätöksensä siltä kantilta miltä ne päättää nähdä. Olen vain nykyään niin huono selittämään ajatuksiani. lisäksi olen aina ollut erittäin huono ilmaisemaan tuntemuksiani toisille ihmiseille tilanteissa joihin liittyy suurta iloa, surua, ihmetystä kauhistusta, ym. Juuri tämän takia vaikutan varmasti kovin tunteettomalta tai välinpitämättömältä muiden silmissä. kuittaan kaiken vain hölmöllä hymyllä.
Mökkeilemään ollaan mekin menossa juhannukseksi. Ja okeasti onnellisina. harmittaa vain se että sitä onnea ei voi noin vain toisille jakaa. Toivon kuitenkin että näin sähköisten halausten merkeissä saisin edes pienen onnenmurusen sinulle lähetettyä.
Ihan oikeasti olet minulle rakas! Minun edessä sinun ei tarvitse hävetä eikä peitellä mitään, vaikka olenkin kaikissa tilanteissa se hölmö hymy naamalla. Ei se silti tarkota etten välittäisi ja yrittäisi ymmärtää. Sinä saat olla mitä olet ja olet sellaisena minulle rakas ja paras isosisko! Haleja!
No sinusta nyt ei saa tunteetonta tai välinpitämätöntä kuvaa kukaan! Ja tiedänhän minä, että jokaisella on näitä "kohtalon päättämiä" valintoja tai jopa pakkoja, sinunkin kohdallasi tulee jokunen heti mieleeni... Mutta oletkohan sitten poikkeuksellisen hyvin rakennettu, kun olet pystynyt handlaamaan tilanteet aina oikeasti kunnialla läpi (vaikka vaikeaa on varmasti välillä ollut). Itse asiassa mainitsin sinusta, hyvin positiivisin sanankääntein, psykologilleni viimeksi. Taisi olla jopa pientä kateutta sanoissani havaittavissa.
Mutta en minä oikeasti ole kade kenellekään sisaruksistani, puhumattakaan että kantaisin kaunaa mistään. Toivottavasti samoin on myös toisinpäin! Iskä on kertonut, ehkä sinullekin, että hän on hiukan kateellinen meille kaikille omille lapsilleen, kun meillä ei ole keskenään kilpailuasetelmaa kuten "heillä" jossain määrin.
Mulla on nyt menossa aika itekeskeinen kausi, koska on pakkokin miettiä näitä menneitä, niiden merkitystä tälle hetkelle ja sitä, miten tulevaisuutta voisi elää paljon fiksummin. Ja kun toisaalta joskus on melkein sellainen olo, ettei minua ollenkaan ole - en tiedä tajuatko. Jos en olisi viime aikoina tavannut ueita masiksistaan hienosti selvinneitä, en varmaan jaksisi uskoa siinä suhteessa itseenikään.
Saataisiinkohan me vaikka ensi kesänä aikaiseksi järjestää kunnon sisarusjuhannus. Vuokrattaisiin joku mökkerö tai vastaavaa. Siitä voisi tulla ihan kivaa.
TEILLE IHANAN IHANAA JUHANNUSTA!!! Ja monta halausta. Hei kysypä äipältä mun väliaikainen numero!
Lähetä kommentti