(Minä samaistun enemmän siihen toiseen kissaan, joka tälläkin hetkellä nukkuu rauhallisessa lempipaikassaan saunan lauteilla, mutta Isabellan asento tässä otoksessa on jotenkin kuvaava...)*****
*****
*****
Tänään kävin sitten psykologilla. Muuton vuoksi tapasin häntä nyt viimeistä kertaa, sillä siirryn tietenkin uuden kaupunginosani palveluiden piiriin. Ihmiset vaihtuvat, mutta sehän on kovin tuttua eikä ensinkään pelottavaa. Toivottavasti kemiat pelaavat hoitokontaktien kanssa myös tulevaisuudessa - tähän asti kaikki on siltä osin sujunut varsin hyvin.
*****
Mitä nyt hiukan "loukkaannuin" eräästä kohdasta siinä lausunnossa, josta olenkin jo ehtinyt purkautua. Sen pohjalta keskustelimme sitten kaikenlaista. Psykologi kysyi esimerkiksi, ovatko ihmissuhteeni jakaantuneet sellaisiin, joissa itse hoivaan ja sitten niihin, joissa minua hoivataan, vai vaihtelevatko nämä kaksi samojen suhteiden sisällä. Minun mielestäni vaihtelevat, jotain menneisyyden tapausta lukuunottamatta jossa - yllätys! - minä olin se hoivaaja. (Enkä puhu nyt lapsista, mikä on tietenkin ihan oma juttunsa.) Jäin kuitenkin vielä pohtimaan tätä. Kommentteja otetaan vastaan, rakkaat ystävät! (Onkohan tästä asiasta tiedustelu nyt sitten sitä yliriippuvuutta ja epäitsenäisyyttä??? Vai voisiko se merkitä vain sitä, että haluan oikeasti nähdä itseni myös muiden silmin...?)
*****
Edellisessä "suhteessani" en hoivaa saanut, ja tunnustan kaivanneeni sitä kovin. En kyennyt sitä myöskään antamaan, ainakaan sillä tavoin kuin olisin halunnut, kun toista ärsytti fyysinen hellyys ellei se ollut seksuaalista. Ja tapaamiset ja tekemisetkin menivät hänen tahtonsa mukaisessa aikataulussa, toisin sanoen minä olin aina saatavilla, mutta itse en saanut läheisyyttä läheskään aina kun sitä olisin tarvinnut. En ole tästä enää katkera tai kimpaantunut, sillä tiedänhän jo syyt ja selitykset kaikelle. Mutta nuokin seikat ovat varmasti lisänneet hiipivää hulluuttani huomattavasti.
*****
On lohdullista huomata, miten muutkin ovat järkyttyneet omista lääkärinlausunnoistaan. Eilen juttelin tästä erään pahoista parantuneen kanssa, ja muutkin "masisbloggaajat" näkyvät tietävän tunteen. Psykologikin sanoi, että tuollaista tekstiä lukiessa asiat tulevat silmien eteen ikäänkuin liian nopeasti, kun niitä kaikkia pitäisi kuitenkin käsitellä rauhassa ja syventyen. Sairaalajakson loppulausunnossa, sellaisessa tosi lyhyessä, oli puolestaan suorastaan yltiöpositiivinen lause: "Potilas on valoisa." En sittenkään ihan pimeä -
*****
*****
*****
Kiitokset muuten eilisen tekstin kommenteista(^^)!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti