Tässä kohden aamua aavistin, että olen antanut anteeksi. Se on oikeasti ohi, myös pelko, viha, ja katkeruus. Vasta nyt olen vapaa.No further comments.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
skip to main |
skip to sidebar
Blogini starttasi sairaalassa, vaan enää ei olla siellä. Elämä jatkuu outona, monipuolisena vaelluksena. Määränpää on tuntematon, maisemat vaihtuvia ja matkasää epävakaista. Liity seuraan!
Entiset
-
▼
2008
(95)
- ► marraskuuta (1)
- ► heinäkuuta (19)
- ► toukokuuta (14)
- ► huhtikuuta (20)
- ► maaliskuuta (21)
Jotkut jaksoi lueskella (:
Muiden mietteitä
Pue
Kuuntele
3 kommenttia:
Ettenkö tunne vihaa. Lapsena kun aamuyöstä menin ulos, säkenöi, ruoho sihisi, pensaat, pensaiden oksat kiemursivat, sisältävalaistut käärmeet, olin saanut ne raivoihinsa, niiden raivo minussa, minun vihani, kun tulen huoneeni pimeään maaliskuussa, suljen ja avaan nyrkkejäni, ikkunan mustaan alaruutuun kimpoaa vahvakeltaisten kukkien rivi.
Anteeksi antaminen on hienoa, kun sen oikein vilpittömästi saa itsessään aikaan. Se vapauttaa energiaa.
Toden totta. Muutenkin se vapauttaa, sillä silloin ei ole enää oman kaunansa vanki.
Minulle ollaan oltu vihaisia tästä tänään. Hän ei kuulemma ansaitse sitä jne.. Mutta ehkäpä minä ansaitsen?
Käytännössä elämäni ei muutu miksikään. Ystäviä meistä ei tule.
Lähetä kommentti