torstai 10. heinäkuuta 2008

Niinsanottu elämäni

Claire

Eilen, rakkaiden pikkusiskojen ja äidin kanssa, juteltiin esimerkiksi teinitykkäämisistämme. Minulla ja vanhimmalla pikkusiskolla, itseäni neljä vuotta nuoremmalla, oli jossain vaiheessa kytköksiä saman perheen poikiin: minä seurustelin isoveljen kanssa, ja sisko oli ihastuksissaan nuorempaan painokseen.
*****
Noina aikoina telkusta tuli amerikkalainen nuortensarja My So-Called Life, jonka pääosaa esitti kuvan Claire. Lukioaikaan minua oikeasti tuntemattomat toisten luokkien tytöt antoivat lempinimekseni 'Angela', joka oli Claire Danesin esittämän roolihahmon nimi tuossa sarjassa. Odotusten vastaisesti seukkasin nimittäin "suosikkipojan", sen isoveljen, kanssa (kuten A.) ja muistutin tätä tyttöä hieman myös ulkoisesti (samanlaiset hiukset sekä lumilautakauteni inspiroima pukeutumistyyli).
*****
Nyt kaikki tuo tuntuu kovin kaukaiselta. Jotain siitä on silti säilynyt. Siksipä laitan loppuun kommentin niinsanotulta Angelalta (voisipa olla minunkin suustani, vaikka tänäänkin):
*****
Sometimes someone says something really small and it just fits into this empty place in your heart.
*****
Kovin, kovin totta!