Kuvassa on eräs silta Limerickin kaupungissa Irlannissa. Öinen kuva sopinee tämän yötekstin somistukseksi, sillä luen parhaillaan Frank McCourtin mainion muistelmatrilogian kolmatta osaa, joka kertoo hänen opettajavuosistaan New Yorkissa. Kurjan lapsuutensa hän vietti kuitenkin kuvan kaupungissa, mistä kertoo vavahduttavan lapsenäänisesti hänen ensimmäinen kirjansa Seitsemännen portaan enkeli.*****
Minun mieleni on ollut hiukan harmaa tänä yönä. Ensinnäkin, en saa unta. Toiseksi, kauniin kaverin hyvänyönviestin jälkeen päähäni iski käsittämätön ahdistus. En oikein tiedä mistä se tuli, mutta helpotti, kun vähäsen itki.
*****
Kaipa näillä silloin tällöin sattuvilla iltamelankolioilla on joku pohjansa siinä ajatuksessa, että olisi taas kiva käpertyä nukkumaan toisen viereen. Silti ihan jokailtainen käpertyminen ihmisen, ihanankin, lähelle pelottaa myös. Kuin ei osaisi olla yksin eikä yhdessä, tuntuu joskus.
*****
Jos en tänä yönä saakaan nukuttua, en tee sitä myöskään aamulla. Huomenna aion lisäksi kirjoitella tännekin jotain, vaikka olisin kuinka uninen. Ei se sen erikoisempaa tule olemaan kuin yleensä, mutta sanonpa aikeeni kuitenkin ääneen, jotta tulisi tehtyä jotain suunniteltua ja vieläpä suunniteltuna ajankohtana. Vaikka on vasta heinäkuu, niin syksy tykyttää jo takaraivossa vaatimuksineen edes jonkinlaisesta ajankäytön suunnittelusta, ja suunnitelmista yleensä.
*****
Kun miettii tulevaa ja kaikkia suoritettavia asioita, tuntee välillä itsensä tosi huonoksi. Jossain vaiheessa ajattelin, että tulen vielä tekemään jotain suurta ja merkittävää, mutta nyt nuo haaveet heijastavat lähinnä hupsua idealismia. Ehkä minun paikkani on sittenkin "suorittavassa portaassa", tekemässä "välineellisiä tehtäviä", eikä yhtään ylempänä. (Minulla on muuten käyttämätön opinto-oikeus englantilaiseen filologiaan Jyväskylän yliopistoon, joka tuo mieleeni kirjojen kääntämisen, joka voisi oikeasti miellyttää vaikka onkin huonosti palkattua hommaa... Mutta mitäs tässä hupsuttelen! Entisetkin opinnot kesken; hienosti ollaan kirjoilla kahdessa korkeakoulussa ilman motivaatiota melkein mihinkään.)
*****
Katkeruus kömpii kolostaan... Ahdistus häipyikin jo.
*****
Otsakkeesta avautuu 77-vuotiaan herra McCourtin kuva sekä lyhyt selostus muistelmien sisällöstä. Suosittelen!
3 kommenttia:
huomenta!
Kirjoitin blogiini ihan aamulla että melkein pelottavaksi käynyt tuuli ennustaisi sadetta. Nyt uudestaan nuuskittuani huomaan, että sieltähän on tulossa kaunis päivä. Säätyyppi muuttuu kesäiseksi, ja aurinkoa varmaan riittää meille kaikille.
Frank McCourtin kirja palvelee samaa tarkoitusta kuin Solzhenitsynin "Vankileirien Saaristo": Sivukaupalla kurjuutta ja mielivaltaista julmuutta vailla minkäänlaista tarkoitusta saa oman elämän tuntumaan vähän siedettävämmältä.
Olet ollut, kaveri, mielessäni ja mietteissäni, vaikka en ole blogiin kirjoittanutkaan. Hämähäkille antaisin nimen "Begemot".
Aamu: täällä päin on satanut välillä rankasti, ja maa tuoksuu taas hyvälle.
Catsy: Tuosta oman elämän vertaamisesta kurjuuteen kirjoittelen vielä joskus. Seitsemännen portaan osalta olen monesti miettinyt, millainen siitä olisikaan tullut, jos kertojana olisi ollut äiti! Poikakin lienee toki aavistanut hänen taakkansa painon, onhan kirjan alkuperäinen nimikin Angela's Ashes, ikäänkuin tälle omistettu.
Lähetä kommentti