Eilen koin pitkästä aikaa ahdistusta. Mutta en sitä vakavaa laatua, jonka nuo "aivopillerit" onneksi ovat vieneet. Sen piti kuitenkin päästä purkautumaan, joten katsoin nyyhkyfilmin (joka nyt tosiaan itketti!) ja voin hiukan paremmin. Yöllä näin kuitenkin monia unia, jotka sisälsivät todella pimeitä kohtia: Löysin itseni vaarallisista ja pelottavan korkeista paikoista. Juoksin taas alas rappusia - tällä kertaa jotain karkuun - mutten sentään puujaloilla kuten viimeksi; nämä portaat olivat lumiset ja liukkaat. Tapasin vanhoja luokkakavereita, niitä joiden kanssa en ole ollut tekemisissä peruskoulun jälkeen kun he jatkoivat ammattiopintojen pariin lukion sijaan, ja unessani muutamat noista ihmisistä nauroivat minulle, kun olen tässä jamassa enkä jossain, mitä joskus olisi voinut olettaa.*****
Uniset kohtaamiset ajatteluttavat yhä, ja aloin miettiä teini-iän tapahtumia enemmänkin. Kerron nyt jotain niistä.
*****
Perheemme muuton vuoksi vaihdoin koulua kesken yläasteen. Kävin siis yhdeksännen luokan eri seurassa kuin seiskan ja kasin. Tuossa iässä koulunvaihto saattaisi olla kohtalokastakin, mutta minulle se oli onnenpotku, sillä kohtasin heti ihmisiä, jotka olivat seuraavien vuosien ajan tärkeimpiä elämässäni.
*****
Pikkusiskoni on väittänyt, että kuuluin ikäluokkani "suosittuihin", minkä voin allekirjoittaa vasta nyt. Näitä jengejä oli nimittäin kaksi (ja nyt puhun siis tytöistä). Toisen muodostivat ns. riehujat eli ne, jotka ryyppäsivät, harrastivat seksiä jo tuolloin, kapinoivat avoimesti opettajia vastaan eivätkä välittäneet koulumenestyksestään. Sitten olimme me "kunnolliset tunnetut", jotka juhlimme joskus muttemme usein (enkä minä ollut ainut, jonka ensimmäiset alkoholikokeilut ajoittuivat vasta peruskoulun loppumetreille), vaan olimme silti esillä jos jossain tapahtui. Koulussa olimme aktiivisia ja hyviä, ja ulkoisesti pitkiä, hoikkia ja nättejä (minä taisin olla pohjanoteeraus porukoissa, joista joitain on myöhemmin kyselty malleiksi) ja jokainen seurusteli tai oli seurustellut - mutta emme harrastaneet sellaisia pikasuhteita, joista tämän toisen ryhmän tyttöset ylpeilivät. Kuuluimme tanssiryhmään ja kävimme aerobickissä, emme tupakoineet tai liiemmin lintsanneet. Koulun jälkeen kaikki me jatkoimme lukioihin, kun "he" menivät ammattikouluun muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.
*****
Lukioaikana aloin "bilettää" sen kaikkein kauneimman ja suosituimman kanssa. (Lumilautailimme myös yhdessä.) Hän oli eri koulussa kuin minä, joten tapasimme lähinnä vain viikonloppuisin, ja viikolla paras ystäväni oli porukkamme toinen henkilö, joka kävi samaa lukiota kanssani ja asui lähellä. Kävimme konserteissa ja pääsimme takahuoneisiin lähinnä hänen ulkonäkönsä ansiosta, tapailimme itseämme vanhempia (mutta silti niin Poikia), joista hän sai aina sen söpöimmän ja minä seuralaisen... Meillä sattui olemaan sama etunimi, ja meitä kutsuttiin L-ykköseksi ja kakkoseksi. Kukaan ei koskaan tarkentanut kumpi oli kumpi, mutta eipä siihen ollut tarvettakaan. Hän oli myös ensimmäinen pussaamani tyttö. Emme kuitenkaan olleet mitenkään rakastuneita toisiimme.
*****
Ja sitten meninkin Tosissaan Rakastumaan poikaan, jonka kanssa seurustelimme muutaman kuukauden, kunnes hän silmieni edessä löysi naisen, jonka kanssa meni kihloihin ja myöhemmin naimisiin. Olin siis hänen "viimeinen leikkinsä". Harmi vain, ettei se minusta tuntunut kovin leikkisältä! Ensin koetin kostaa nyhjäämällä eräänkin hevibändin hotellihuoneissa, mutta sitten pieni mieleni päätti, että tämä lapsellisuus saa riittä, ja aloin seurustella sen kaverin kanssa, joka oli jo valmiiksi rakastunut minuun. Melko pian - vielä lukiossa ollessani - menimme naimisiin.
*****
Vaan tästä alkaa uusi tarina, sekin jo päättynyt. Ehkä kerron joskus.
*****
Nyt avoimuuteni vallan puistattaa. Julkaisen sen silti.
9 kommenttia:
Onnea avoimuudelle. Minä olin peruskiltillä luokallamme se, joka varmaan eniten koetteli opettajakunnan hermoja jatkuvalla ilonpidolla. Ilkeä en tunnusta koskaan olleeni, en edes silloin kun itsellä meni tosi huonosti. Vain kuriton hupiveikko.
Joku seksuaaliterapeutti sanoi joskus jollain luennolla, että hyvä jos pääsee nuorena kokemaan jätetyksi tulemisen niin, että tuntuu. Silloin on tilaisuus oppia käsittelemään sitä hyvissä ajoin, eikä vasta silloin kun 30 vuoden avioliiton jälkeen tulee ero. Se on vaikeampaa silloin. Kuulemma.
Niih.
Olen muutamien keskustelujen pohjalta myös tajunnut, että murrosikä ja jätetyksitulemiset on ihan hyvä kokea silloin melkein lapsena, eikä ainakaan sitten keski-ikäisenä. Vaikka voihan noita vielä tulla lisää... Vaan eivätpä pääse enää yllättämään ilman varoitusta!
Minä olisin ollut sitten se, joka ihastuu sinuun, "hurjaan poikaan". Olen ollut myös rehtorin puhuttelussa ihan itse (kerran vain, kahdeksannella, samassa koulussa jossa olin myös tukioppilas ja luokan pressa). Lintsasin näyttävästi liikkatunnilta kun oli hiihtoa, mitä vastaan minulla ei oikeastaan ole mitään, mutta olinpahan vain viisitoista -
Psyk.osastolla ollessani kerroin omista unista/painajaisistani. Siellä "käskettiin" analysoida niitä....En ole osannut niin tehdä, usein olen vain helpottunut herätessäni: sehän olikin onneksi vain unta !
Huomenta !
Sinulle on jotain blogissani, lämmöllä ojennettu ja toivottavasti piristävää :)
Unista puheenollen... Näin viimeyönä omistuista unta. Siinä Lähdimme koko perhe lomailemaan johonkin lomakylään. Siellä ollessamme selvisi, että lomakylän pitäjät olivat ihmissyöjiä. Napsiavat ihmisiltä päitä. Tämähän meitä tietysti kauhistutti ja aikamme säntäilyn jälkeen pimeässä yössä saavuimme pienelle lentokoneelle. Onneksi sinä olit mukana. olit nimittäin paikan ainut, joka osasi ohjata lentokoneta. Ja kaikesta siitä kauhusta ja paniikista ja sysimustasta yöstä huolimatta lennätit meidät kaikki turvallisesti kotiin. Savenahoon tietenkin.
Pohdiskelin tänään tätä unta ja toteasin, että selitys on selvä. Sinä olet ollut se isoin, joka on meille näyttänyt tietä ja ohjannut vaikeissa tilanteissa sitä lentokonetta. Meidän on tarvinnut vain seurata sinua ja olemme sitten saaneet valita näkemämme perusteella, että mihin suuntaan lähdemme. Luulen, että sinä olet juuri tästä sisarusporukasta se vahvin ja siksi sinä olet synytnyt ensimäisenä ja joutunut kokemaan niitäikäviä asioita. sinä olet vahva! Me muut tuskin olisimme kestäneet olla se tiennäyttäjä, se isoin, se joka joutuu kärsimään. Valitettavaa se on, mutta varmasti niin totta. Muista: Sinä olet vahva. Sinä selviät. Ja me muut haluamme aina olla tukena. Me sisarukset olemme samaa porukkaa.
Tulen tiistaina Helsinkiin ja olen torstaihin asti. Olisi ihana nähdä. Jos sulla on voimia ja jaksamista, niin lähde vaikka kanssani kirjaostoksille. Minä kun en ole kirjoja ostellut. Kaikki lukemani kirjat on sinulta saatu. :)
Kiitos, olette ihania!
Ehdottomasti nähdään tiistaina S., tsekkaat sitten tämän uuden asunnonkin. Ja HH, olen ihan otettu(: Mun on nyt pakko lähteä käymään jossain, mutta kun palaan niin palaan myös näihin. Pelastitte tämän päivän!!!
Sulle on jotain blogissani :)
My little baby is not free at all. Brain pills, alcohol, gods and crosses, sex, lesbians, anger, hate, smoking, nothing is going to get rid of the demon that you refuse to face. And the demon is reality. And the reality is the loss of our child and the dreams that you had of us being together. And you can try to pretend that it isn't what we know it is. And you can run away, change your numbers, get a short haired woman to mess around with you, get some big dildos, but the reality remains that you have to exercise the anger and hatred that is in your heart.
The brain pills just make your brain worse. But you don't listen. You could have been such a wonderful woman if you just didn't think that you had the answer for everything and stopped running away from reality.
Kisses, little bit.
No, guess you're not at all free, hunh?
Kiitos, ipi, tätäkin kautta. Hetki vielä niin teen asialle jotain...
Seuraavasta kommentista: Oli ihan pakko julkaista (vaikka toiset on taas huolestuneita kun teen niin). Joku on vielä enemmän sekaisin kuin minä! Aika uskomatonta. Ja surullista.
K:lle halaus aamuisen viestin johdosta. Nyt aurinkoon!
Lähetä kommentti