Huono muisti ja haikeus

On häiritsevää huomata, miten muisti menee kun on ollut alamaissa tarpeeksi pitkään. Ainakin minun hajamielisyyteni on noussut huippulukemiin (eilen kävin huvittamassa lähikaupan myyjää kolmesti kun aina unohdin jotain). Vielä pahempaa on tärkeiden asioiden muistamattomuus: siskon synttärit, veljen myös, sähköposteihin vastaaminen, kirjojen palautus kirjastoon ja niin edelleen. Tänä aamuna jouduin pesemään hiukseni vartalosaippualla, kun kaikki shampoopullon näköiset purnukat kylpyhuoneessani osoittautuivatkin hoitoaineeksi, jota taas en ole muistanut käyttää ikuisiin aikoihin (minkä kyllä tukastani huomaa). Masennus saa unohtamaan. Unohtelu tekee rumaksi ja töykeäksi, mikä mustaa mieltä entisestään - ja eräs noidankehä on valmis. Tarpeeksi ajoissa en hoksannut edes pääsiäisen tuloa, joten kun viimein aloin tehdä suunnitelmia näiksi päiviksi, jouduin tekemään monta kompromissia kaikkien muiden jo lyötyä lukkoon menonsa. Onneksi yksi ihmiseni jäi kaupunkiin ja vieläpä tarjosi seuraansa, ja toinen tärkeä soitti eilen, juuri oikeaan aikaan. Tänään ei noitien enää kuuluisi lennellä, mutta koska minun on hurjan ikävä myös erästä pientä tyttöä, pistän tähän kuvan hänen askartelemastaan luutamummosta. ***** Melkein itkettää kun kaipailen niin kaikkia. Mutta toisaalta, olisihan se ihan kamalaa, jos ei olisi ketään ketä ikävöidä. Huokaus, tätä elämää!