Tyhjä talo. Minä, kissat ja pupu.
En ole omassa kodissa vaan vanhempieni luona. He tosin lähtivät lomamatkalle aikaisin tänä aamuna, joten minun tehtäväni on tarjota karvaisille kavereille hoivaa ja murkinaa kunnes palaan osastolle ja pikkusiskoni kotiutuu omalta reissultaan takaisin talonvahdiksi.
Tulin tänne eilen. Sairaalan rauhallisuuden jälkeen tuntui oudolta äkkiä olla hälinän keskellä: ratikassa, bussissa, tässä eloisassa talossa jossa harvemmin on hiljaista sisarten poika- ja tyttöystävien vallatessa vapaat nurkat... Aamulla oli sitten superrauhallista, ja kisut pyörivät ihmeissään ympärilläni minun kertoessa niille asioistani. Vastineeksi huolenpidosta ne tarjoavat minulle fyysistä lämpöä ja läheisyyttä, karkoittaen pahimman yksinäisyyden luotani.
Eläimet ovat terapiaa tässä hetkessä. Ilman niitä tuskin tuntisin oloani näinkään levolliseksi. On kuitenkin pakko myöntää, että tällä hetkellä pelkään toimettomuutta: mitään vaativaa en kykene tekemään, mutta koko ajan on oltava edes jotain puuhaa, kuten lukemista tai kirjoittelua, TV:tä ja elokuvia, pianonsoittoa ja lapsuusvalokuvien selaamista kyyneleet silmissä (haikeudesta, ei ahdistuksesta). Kenties käväisen pian ulkonakin.
On ihanaa soitella rauhassa ja ketään häiritsemättä. En ole hyvin hyvä, mutta itselleni musisointimeditaatio antaa paljon. (Tuossa kuvassa säestän laulavaa siskoani kesällä maalaiskirkossa, veljeni häissä.) Musiikin kuuntelu on suorastaan lääkettä, kuten myös laulaminen.
En ole omassa kodissa vaan vanhempieni luona. He tosin lähtivät lomamatkalle aikaisin tänä aamuna, joten minun tehtäväni on tarjota karvaisille kavereille hoivaa ja murkinaa kunnes palaan osastolle ja pikkusiskoni kotiutuu omalta reissultaan takaisin talonvahdiksi.
Tulin tänne eilen. Sairaalan rauhallisuuden jälkeen tuntui oudolta äkkiä olla hälinän keskellä: ratikassa, bussissa, tässä eloisassa talossa jossa harvemmin on hiljaista sisarten poika- ja tyttöystävien vallatessa vapaat nurkat... Aamulla oli sitten superrauhallista, ja kisut pyörivät ihmeissään ympärilläni minun kertoessa niille asioistani. Vastineeksi huolenpidosta ne tarjoavat minulle fyysistä lämpöä ja läheisyyttä, karkoittaen pahimman yksinäisyyden luotani.
Eläimet ovat terapiaa tässä hetkessä. Ilman niitä tuskin tuntisin oloani näinkään levolliseksi. On kuitenkin pakko myöntää, että tällä hetkellä pelkään toimettomuutta: mitään vaativaa en kykene tekemään, mutta koko ajan on oltava edes jotain puuhaa, kuten lukemista tai kirjoittelua, TV:tä ja elokuvia, pianonsoittoa ja lapsuusvalokuvien selaamista kyyneleet silmissä (haikeudesta, ei ahdistuksesta). Kenties käväisen pian ulkonakin.
On ihanaa soitella rauhassa ja ketään häiritsemättä. En ole hyvin hyvä, mutta itselleni musisointimeditaatio antaa paljon. (Tuossa kuvassa säestän laulavaa siskoani kesällä maalaiskirkossa, veljeni häissä.) Musiikin kuuntelu on suorastaan lääkettä, kuten myös laulaminen.
Näillä näkymin vietän hoidossa vielä ajan ennen pääsiäispyhiä, mikä on mielestäni hyvä asia. Luulen, että tällä aikataululla voin iloita saapuessani takaisin "lomalta" maanantai-iltana ja tuntea oloni vahvistuneen tarpeeksi torstaina kotiinlähdön koittaessa. Juuri tällä hetkellä olen tosin hieman epävarmalla tuulella, enkä voi luvata edes itselleni, että tämä aikataulu pitää. Mutta toivon todella -
2 kommenttia:
Soitat todella kauniisti, ethän ikinä koskaan jätä soittamista -minä jätin ja se harmittaa todella.
Rakkaus pianomusiikkin jäi ja innostuin ostamaan aikuisena pianon joka on nyt tyttärellä..
Äitini sanoi minun vielä kotona asuessa, etten soita koskaan...soitinhan minä, mutta vain ollessani yksin!
Tällä hetkellä sataa, mutta mielessä asuu aurinko.
Jännää, miten ihminenkin voi olla aurinko toiselle. Esimerkiksi sinä olet ollut sitä minulle. Muistan vielä ensimmäisen päivällisen osastolla, jolloin pysyin pääasiassa hiljaa, mutta kiinnitin positiivista huomiota samassa pöödässä jutteleviin - sinuun eräänä heistä. Jossain kommentissa taisin jo paljastaa että pidän naurusilmistäsi (:
Jotkuthan eivät ollenkaan avaa suutansa muiden potilaiden läsnäollessa. Ymmärrän tämän, ja samalla olen valmis jakamaan tämänhetkisen tilanteeni vaikka koko maaailman kanssa. Ikiomaaan paranemisprosessiini liittyy voimakkaasti se, että olen viimein valmis tunnustamaan missä ja millainen olen, toisten reaktioista piittaamatta.
Myös sinä tiedät kuka ja kuinka suunnattoman kaunis olet. Jatka tästä. Olet jo pitkällä opinnoissa (:
Lähetä kommentti