Pilvinen päivä

Pakotan itseni tekemään tämän: kirjoittamaan jotain juuri kun oikeasti ahdistaa. Tämä ei tietenkään ole sellainen lamaannuttava tunne jonka vallassa ei pääse sängynpohjalta pois (sellaistakin on koettu), mutta ei sitä petiä kyllä pedata jaksa... Tai tiskata. Tai pukea päivävaatteita. Tai lähteä lenkille, vaikka ilma on ihana. ***** Ajatteleminenkin väsyttää, mikä johtuu luultavasti siitä, että huomenna alkaa arki ja muuttojärjestelyt jotka eivät lainkaan motivoi. Muitakin asioita on toki hoidettavana, mutta haasteellisin tehtävä taitaa olla tämän pään pitäminen jotakuinkin järjestyksessä. Onneksi sairaslomani jatkuu vielä pari viikkoa; näinä päivinä en kyllä kykenisi huolehtimaan muusta kuin itsestäni. Ja, onneksi ei ole omia lapsosia - vain hyvin heikko minä. ***** Viime yönä valvoin. Perustin nettiystäväkirjan, mutta deletoin sen äsken kun tajusin, että melkein kaikki jotka haluaisin kutsua mukaan pitäisivät ajatusta joko liian lapsellisena, tai sitten he kirjoittaisivat mieluiten esimerkiksi ranskakasi tai persiaksi. (Te kaksi ystistäni, joista toinen ihkauusi: poistin teidätkin sieltä samantien. Vaikka olette juuri niitä ihmeitä, joille on helppo kuvitella enkelinsiivet selkään!) ***** Ihmiset kolhii ja sitten ne paijaa. Niiden keskeltä haluaa pois, mutta pian ei muuta kaipaakaan kun toista lähelleen. Ilman niitä en olisi minä, tai en ehkä olisi ollenkaan. Enkä voisi toivoa torstaita tai muutakaan päivää, iloita tai pettyä koskaan kovasti. Ei yksin voisi elää. ***** Tämä helpotti hiukan.