Tämä on Radiokakku. Se on yksi niistä ihanuuksista, jotka löytyvät juuri suomeksi julkaistusta kirjasta Lasten omat synttärikakut. Kun on muutaman vuoden ajan leiponut syötävää lastenjuhliin, tällaista älllömakeaa idea-atlasta osaa arvostaa - sekä sitä, että minua edelleenkin pyydetään hoitamaan ne tarjoilut, vaikka entinen siippani ja hänen kolme muksuaan asuvatkin satojen kilometrien päässä täältä.
*****
Tuo opus tosiaan ilahdutti minua tänään, kun viimein tartuin siihen ja aloin selata. Hankin sen jo ennen kuin aloitin tämän blogin, mutta jotenkin aavistin, että lastenkutsujen ajattelu olisi vain syventänyt depristäni päivänä jos muutamana... Nyt tulin hyvälle mielelle, ja pitkästä aikaa tunsin, että voin olla tarpeellinen.
*****
Välillä on vaikeaa muistaa, miten alle vuosi sitten on kyennyt esimerkiksi puhumaan ihmisryhmille useilla kielillä ja saanut siitä palkan lisäksi myö kiitosta. Tai hieman aikaisemmin pystynyt käsittelemään monen ikäisiä lapsia, olemaan auktoriteetti ja turva. Tai opettelemaan kokonaan uuden kielen, selviytymään useista pääsykokeista ja työhaastatteluista... Uskomaan itseensä.
*****
Kuitenkin, ne ihmiset jotka ovat eläneet kanssani, ovat nähneet miten erilaisia julkinen ja yksityinen minäni voivat olla silloin, kun stressaa ja masentaa. Onnelliselta näyttäminen veikin sitten voimavaroja niin paljon, että nyt niiden etsiskelyyn kulunee jokin aika. Tällainen "julkinen" kirjoittelu masisasioista on minulle tärkeää siksi, että itselleni on ollut suuri (edistys)askel tunnustaa, että olen heikko ja epäonnistuva. Ja että silti olen minä.
*****
Ne, jotka olen oppinut tuntemaan juuri näinä aikoina kun en ole oikein mitään erityistä, ovat hurjan tärkeitä sen vuoksi, että he näkevät vain Minut; eivät suorituksia tai jotain, mitä kenties voisin heille antaa. Kun en nyt voi. Kun olen vain - ihminen.
*****
Karhuviisautta: "Mutta oletko huomannut, että kaikki täällä putoaa aina alaspäin? Eikö olisi mukavaa, jos joku putoaisi välillä ylöspäin?" (Nalle Puh)
Tuo opus tosiaan ilahdutti minua tänään, kun viimein tartuin siihen ja aloin selata. Hankin sen jo ennen kuin aloitin tämän blogin, mutta jotenkin aavistin, että lastenkutsujen ajattelu olisi vain syventänyt depristäni päivänä jos muutamana... Nyt tulin hyvälle mielelle, ja pitkästä aikaa tunsin, että voin olla tarpeellinen.
*****
Välillä on vaikeaa muistaa, miten alle vuosi sitten on kyennyt esimerkiksi puhumaan ihmisryhmille useilla kielillä ja saanut siitä palkan lisäksi myö kiitosta. Tai hieman aikaisemmin pystynyt käsittelemään monen ikäisiä lapsia, olemaan auktoriteetti ja turva. Tai opettelemaan kokonaan uuden kielen, selviytymään useista pääsykokeista ja työhaastatteluista... Uskomaan itseensä.
*****
Kuitenkin, ne ihmiset jotka ovat eläneet kanssani, ovat nähneet miten erilaisia julkinen ja yksityinen minäni voivat olla silloin, kun stressaa ja masentaa. Onnelliselta näyttäminen veikin sitten voimavaroja niin paljon, että nyt niiden etsiskelyyn kulunee jokin aika. Tällainen "julkinen" kirjoittelu masisasioista on minulle tärkeää siksi, että itselleni on ollut suuri (edistys)askel tunnustaa, että olen heikko ja epäonnistuva. Ja että silti olen minä.
*****
Ne, jotka olen oppinut tuntemaan juuri näinä aikoina kun en ole oikein mitään erityistä, ovat hurjan tärkeitä sen vuoksi, että he näkevät vain Minut; eivät suorituksia tai jotain, mitä kenties voisin heille antaa. Kun en nyt voi. Kun olen vain - ihminen.
*****
Karhuviisautta: "Mutta oletko huomannut, että kaikki täällä putoaa aina alaspäin? Eikö olisi mukavaa, jos joku putoaisi välillä ylöspäin?" (Nalle Puh)
3 kommenttia:
Minulle hieno asia on se, että muut tajuavat että olen heikko ja epäonnistuva, mutta eivät silti murskaa minun ihmisarvoani.
Olin siitä huolimatta tänään vahva. Ei vara venettä kaada.
Heip. Lueskelin täällä vähän ja varmasti myös jatkossakin kun netissä surffailen. Haluaisin kovasti nähdä sua piitkästä aikaa ja olenkin miettinyt seuraavaa Helsinkireissua. Vielä en ole tulopäivää päättänyt. Paljon haleja.
Hei Nasku!
Tänään tuon lempinimen keksijän kanssa mietittiin, miten sinä oletkin niin tasapainoinen ja normaali - kuulutkohan ollenkaan porukkaan? (No onneksi kuulut!)
Juuri heidän lomakuviaan katselin, ja oli hauskaa huomata, miten S. lukee joka paikassa ja joku toinen kirjoittaa rannallakin... Selvästi samaa klaania (:
Halihali.
Lähetä kommentti