Salaisuus

Tämä ei tietenkään ole iso asia, paitsi minulle. Poltin tänään yhden tupakan kaverin seuraksi, ja vasta jälkeenpäin tajusin, että tämä oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun tein sen ilman huonoa omaatuntoa. ***** En siis polta, enkä ole koskaan polttanut. Paitsi juhlatunnelmissa joskus harvoin, tai "kun kaikki muut polttavat" ja joku tarjoaa - eikä tällaisiakaan tilanteita tule nykyisin juuri vastaan, mikä on tietenkin hyvä asia. Mutta tämän jutun juju ei liity tekooni vaan syyllisyyteen ja häpeään. Siihen, että eikö olekin omituista, kun vasta lähes kolmekymppisenä tiedostaa tämänkaltaisen pikkuasian monesti vaivanneen mieltä aivan tavattomasti - ja ihan turhaan. ***** Miksi ihmeessä? Vanhempani tuskin olisivat pillastuneet edes silloin yhdeksännen luokan syksyllä, jos olisin kertonut ekoista sauhukokeiluistani. Vielä vähemmän he jaksaisivat välittää asiasta tänään. Enkä keksi ketään muuta, jolle voisin olla tilivelvollinen terveydestäni tipan vertaa. Ovatko siis lapsuuden kiellot niin tehokkaita, että mieli toistaa niitä asiayhteydestään irti reväistyinäkin niin pitkään, kunnes tiedostamme niiden vaikutuksen ja sanomme 'stop'? Miksi tämä tajuntamme onkaan niin syvä, mutkikas ja muistavainen! ***** Se tämänkertainen on jo nimetty solidaarisuustupakaksi. Päivän paras hetki kenties, vaikkei ollut edes kevytsavuke. ***** (Äidille ja isille tiedoksi: en edelleenkään aio muuttaa elämäntapojani tältä osin. Kaunis kiitos hyvästä esimerkistänne!)